Havaintoja Tieteiden yön Muutosmysteeristä

Tammikuisessa Tieteiden yössä ALL-YOUTHin, AllegraLabin, Eurostorien, SITRAn ja Tutkitusti –verkoston tutkijat kokoontuivat pohtimaan arvojen ja ideaalien, kestävyyden ja muutoksen teemoja sekä keskustelun roolia näillä aihealueilla. Kriisit voivat olla taitekohtia muutokselle, jossa nuorten vaikuttamisen ja toiminnan teot vaativat tunnistamista.

Varhaisen itsenäistymisen odotus kaipaa ravistelua – kolme näkökulmaa kohti kestävämpiä itsenäistymisen polkuja

Nuoret toivovat oikeutta omantahtiseen itsenäistymiseen. Pyöreän pöydän keskustelussa pohdittiin, millaiset palvelut, kohtaamiset, politiikka ja yhteiskunnalliset arvot mahdollistavat tämän.

Ei koskaan liikaa inklusiivisuutta, itsekriittisyyttä ja yhteistyötä – Miten tehdä vähemmistönuorten yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta tehokkaampaa?

ALL-YOUTH –hanke järjesti marraskuussa nuorten eurooppalaista aktivismia käsitelleen webinaarin All Youth Want to Change Their Europe. Webinaarin keskeisiä teemoja olivat vaikuttaminen EU-tasolla, sukupolvien välinen yhteistyö ja intersektionaaliset syrjinnän muodot, sekä liittoumien rakentaminen eri vähemmistöjen välille niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Pohdin blogissa webinaarin keskusteluihin pohjautuen millaisella toiminnan kentällä nuoret aktivistit pyrkivät vaikuttamaan heitä koskeviin päätöksiin. Käsittelen tässä nuorten aktivismiin liittyviä keskeisiä toiminnan haasteita ja kehittämisen mahdollisuuksia päätöksentekoinstituutioiden, kansalaisyhteiskunnan ja nuorten omien järjestöjen toimintakulttuurien näkökulmista.

Vaikuta!-teemapäivä yläasteen demokratiaopetuksen virittäjänä

Vaikuta!-teemapäivä on pelillisiä menetelmiä hyödyntävä toimintamalli, jonka tarkoituksena on vahvistaa nuorten yhteiskunnallista osallistumista ja innostaa nuoria vaikuttamaan. Konseptia voidaan soveltaa eri oppiasteilla yhteiskuntaopin ja demokratiaopetuksen tukena.

”Huomenna olis muuten se lakko…” – Tutkimushavainnosta sarjakuvaksi

Syksyn alussa keräsin kokoon ALL-YOUTH-hankkeen tutkimustuloksia nuorten vaikuttamisen kokemuksista ja yhteiskunnallista osallistumista koskevista näkemyksistä (esim. Albrecht ym. 2020; Meriläinen & Piispa 2020; Honkatukia ym. tulossa). Vaikka olin itse tehnyt tutkimusta juuri tästä aiheesta, lukiessani kollegojen tekstejä yllätyin siitä, miten vahva viesti nuorten yhteiskunnallisesta kiinnostuksesta ja vaikuttamisen halusta aineistoistamme välittyi. Syksyn aikana tästä tutkimushavainnosta syntyi yllä oleva sarjakuva.

Eurooppalaista aktivismia: nuorille eivät enää sovi lasten kengät

Viisi nuorta aktivistia osallistui heinäkuussa ALL YOUTH –työpajaan pohtimaan toimintansa haasteita ja mahdollisuuksia kansainvälisestä näkökulmasta. Kaikki osallistuneet pitivät kansainvälistä aktivismia arvokkaana ja antoisana, mutta näkivät siinä monenlaisia vaikeuksia liittyen aina byrokratiasta resursseihin ja kulttuurien välisiin eroihin. Käsittelen tässä tekstissä työpajoissa tehtyjä havaintoja suomalaisten järjestöjen toiminnasta suhteessa European Youth Forumin kesällä julkaisemaan Safeguarding Civic Space for Young People in Europe –raporttiin.

Väärin vaikutettu? – Nuorten ilmastoliike törmäyskurssilla konservatiivisten virtausten kanssa

Nuorten ilmastoliike on ollut parin vuoden ajan näkyvä esimerkki nuorten yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Vaikka mielenosoitukset ja marssit ovat keskeisiä demokraattisen yhteiskunnan toiminnan kannalta, asetetaan ne helposti parlamentaariselle prosessille vastakkaiseksi ja lähtökohtaisesti epäilyttäväksi politiikan tekemisen tavaksi.