Nuorten kuunteleminen ei yksin riitä – Suomen annettava vastaus syytteisiin ilmastotoimiensa riittämättömyydestä

ALL-YOUTH-tutkimushankkeen konferenssissa ilmastokanteen nostaneet portugalilaisnuoret toivoivat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomareiden tekevän osansa ilmastohätätilan tunnustamiseksi ja välittömien toimien vaatimiseksi valtioilta lasten ja nuorten tulevaisuuden suojelemiseksi.

Youth of Helsinki – helsinkiläisten nuorten mietteitä koronatilanteessa

Lukiot siirtyvät taas etäopetukseen. Museot, kirjastot ja teatterit on suljettu. Syksyn koronauutisointiin tuli valopilkku, kun rokotteen tiimoilta saatiin hyviä uutisia. Nyt Uudellamaalla ollaan kuitenkin jälleen rajoitteiden edessä ja elämä kutistuu enemmän neljän seinän sisälle. Koronarajoitteet tuntuvat erityisesti nuorilla, joiden elämään kuuluu yleensä paljon sosiaalisia kontakteja ja harrastuksia. Nuoret ovat myös tilanteessa, jossa tuleva työura on vasta suunnitteilla tai aluillaan. Miltä korona-aika on nuorista tuntunut, ja miten se on vaikuttanut nuorten ajatuksiin tulevaisuudesta? Tässä blogikirjoituksessa esittelen valokuvaprojektin, jossa kuvasin ja haastattelin lyhyesti helsinkiläisiä nuoria näistä teemoista.

Itsenäistyvät nuoret osana yhteiskuntaa

Täysi-ikäistyminen on rajapyykki, jonka myötä nuoreen kohdistuu uudenlaisia odotuksia. Täyttäessään 18 vuotta nuori muuttuu viralliselta asemaltaan hetkessä vajaavaltaisesta ”lapsesta” ”aikuiseksi”, täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Itsenäistyminen on kuitenkin paljon pidempi prosessi, ja itsenäistymiseen liittyviä taitoja harjoitellaan varhaislapsuudesta saakka. Tutkimuksemme mukaan itsenäistymisen kysymyksiin tukea saaneet nuoret haluavat olla aktiivisia ja arvostusta nauttivia yhteiskunnan jäseniä.

Vaikuta!-teemapäivä yläasteen demokratiaopetuksen virittäjänä

Vaikuta!-teemapäivä on pelillisiä menetelmiä hyödyntävä toimintamalli, jonka tarkoituksena on vahvistaa nuorten yhteiskunnallista osallistumista ja innostaa nuoria vaikuttamaan. Konseptia voidaan soveltaa eri oppiasteilla yhteiskuntaopin ja demokratiaopetuksen tukena.

”Huomenna olis muuten se lakko…” – Tutkimushavainnosta sarjakuvaksi

Syksyn alussa keräsin kokoon ALL-YOUTH-hankkeen tutkimustuloksia nuorten vaikuttamisen kokemuksista ja yhteiskunnallista osallistumista koskevista näkemyksistä (esim. Albrecht ym. 2020; Meriläinen & Piispa 2020; Honkatukia ym. tulossa). Vaikka olin itse tehnyt tutkimusta juuri tästä aiheesta, lukiessani kollegojen tekstejä yllätyin siitä, miten vahva viesti nuorten yhteiskunnallisesta kiinnostuksesta ja vaikuttamisen halusta aineistoistamme välittyi. Syksyn aikana tästä tutkimushavainnosta syntyi yllä oleva sarjakuva.

“Nuoria kiinnostaa lainvalmistelu, miten opettaa sitä paremmin?” – Kokemuksia lainvalmisteluaiheisesta kanssatutkijuudesta

Tampereen lyseon lukiolaiset tutkivat kanssatutkijoina, kuinka lainvalmisteluaiheisia oppimateriaaleja tulisi kehittää. He suunnittelivat tutkimusasetelman, tutkimuskysymykset, aineistonkeruun ja tutkimuksen toteutuksen.