Nuorten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista pitää huolehtia – evästyksiä hallitusneuvotteluihin

Nuoret arvostavat oikeudenmukaista, yhdenvertaista ja moninaisuuden hyväksyvää yhteiskuntaa, jossa kaikki ihmiset, eläimet ja koko ekosysteemi voivat hyvin. On ensiarvoisen tärkeää, että nuoret voivat luottaa tulevan hallituksen huolehtivan niin hyvinvointivaltion kuin luonnon moninaisuuden jatkuvuudesta. Nuorille on tärkeää tuntea olevansa arvostettuja yhteiskunnan jäseniä. He haluavat tulla kuulluiksi ja osallistua yhteiskunnassa omana itsenään.

Puheenvuoroja nuorista ja tulevaisuudesta – Nuoret ja demokratia (jakso 6)

Jaksossa keskustellaan nuorista ja demokratiasta. Koska nuorilla on erilaiset lähtökohdat osallistumiseen on tärkeää kysyä keiden nuorten ääni yhteiskunnassa ja nuorten asioissa kuuluu sekä hakea keinoja niiden nuorten osallistumisen vahvistamiseen, jotka eivät koe nuorille suunnattuja osallistumisen paikkoja omikseen. Arielan vieraana on Satu Rantakärkkä, joka työskentelee Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen vapaaehtoistoiminnan kehittäjänä, ja on tässä tehtävässä osallistunut Digiraadin kehittämistyöhön.

Nuorten äänet kuuluville virtuaalisen kansalaisraadin avulla: kehittäjän näkökulma Digiraatiin

Digiraati on verkkopalvelu, jonka tavoitteena on mahdollistaa ja edistää nuorten yhteiskunnallista osallistumista. Digiraadin prototyypin kehitystyö aloitettiin vuonna 2019 Tampereen yliopistolla osana ALL-YOUTH-hanketta. Alkuvuonna 2020 julkaistiin …

Lue lisääNuorten äänet kuuluville virtuaalisen kansalaisraadin avulla: kehittäjän näkökulma Digiraatiin