Puheenvuoroja nuorista ja tulevaisuudesta – Nuoret ja yhdenvertaisuus (jakso 4)

Tässä jaksossa keskustellaan nuorista ja yhdenvertaisuudesta tutkimuksen ja käytännön nuorisotyön näkökulmista. Miten nuoret näkevät yhdenvertaisuuden tilanteen ja tulevaisuuden suomalaisessa yhteiskunnassa? Entä miten nuoret itse tai nuorten kanssa toimivat aikuiset voivat edistää yhdenvertaisuutta ja täten vaikuttaa vähemmistöjen asemaan Suomessa? Arielan kanssa keskustelemassa ovat Reetta Mietola ALL-YOUTH-hankkeesta sekä Aila Palmroos ja Leif Palmroos Jyväskylän romaninuoret ry:stä.

Juontaja: Ariela Tuikkanen
Äänitys ja editointi: Jani Tuovinen

Podcast on tehty osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa ALL-YOUTH-tutkimushanketta.

PODCAST-JAKSON TEKSTIVASTINE

Podcast-jakso: JAKSO 4 – Nuoret ja yhdenvertaisuus
Podcast-jakson kesto: n. 28 min

Puhujien merkinnät:

J: Jani Tuovinen
A: Ariela Tuikkanen
R: Reetta Mietola
L: Leif Palmroos
Aila: Aila Pamlroos

[tunnusmusiikki alkaa]

J: Tervetuloa kuuntelemaan ALL-YOUTH-tutkimushankkeen podcastia Puheenvuoroja nuorista ja tulevaisuudesta. Tämänkertaisen jakson aiheena on nuoret ja yhdenvertaisuus. Juontajana Ariela Tuikkanen.

A: Mun nimi on Ariela Tuikkanen tän kertaisessa jaksossa on useampi vieras. Reetta Mietola, joka kertoo yhdenvertaisuudesta tutkijan näkökulmasta sekä Aila Palmroos ja Leif Palmroos, jotka avaavat yhdenvertaisuudesta romaninuorten näkökulmasta.
[tunnusmusiikki loppuu]

A: Reetta Mietola. Tervetuloa podcastiin.

R: Kiitos.

A: Sä oot tutkija ja sä oot ALL-YOUTHissa mukana ja no mä olen vähän koittanut tutkia ja selvittää myöskin, että kuka sä oikein oot, tota ja on välittänyt semmoinen kuva, että sulla on monipuolinen tutkimustausta, mutta kerro ite meidän kuuntelijoille, että…

R: Okei, no siis mun tausta on kasvatustieteissä, kasvatussosiologiassa ja mä oon sieltä lähtenyt tutkimaan oikeastaan erityisopetusta. Ja sitten sitä kautta mä oon päätynyt miettimään erilaisia niin kun tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymyksiä koulutuksessa. Ne on aina ollut mulle kiinnostavia. Se, että ketä varten tavallaan meidän koulutusjärjestelmä on rakennettu ja millaista oppilasta siellä odotetaan ja sitä kautta se on lähtenyt sitten laajenemaan. Ja ehkä tällä hetkellä niin vahvimpana mun tutkimuksessa on nuorisotutkimus ALL-YOUTH-hankkeen kautta ja tota vammaistutkimus. Ja sitten erityisesti nyt tässä niinku ALL-YOUTH-hankkeessa mä oon keskittynyt poliittisen osallistumisen kysymyksiin. Eli sitä just, että millaiset mahdollisuudet nuorilla on ylipäätään vaikuttaa meidän yhteiskunnassa ja millä tavalla sitten yhdenvertaisuus vaikuttaa siihen kysymykseen myös.

A: No avaisitko sä meidän kuuntelijoille sit vähän tarkemmin, että mitä just ALL-YOUTHissa sä olet tutkinut ja tarkastellut?

R: No, ALL-YOUTHissa mä oon ollut mukana tekemässä kahta sellaista niinku etnografista tutkimusta, missä me ollaan seurattu järjestötoimijoita, miten he on työskennelly nuorten kanssa erityisesti voitais ajatella, että erilaisiin vähemmistöryhmiin kuuluvien nuorten kanssa. Toinen oli tämmöinen kampanjaryhmä, nuorten kampanjaryhmä, joka järkättiin. Tämmöinen järjestö halusi heidän laajempaan syrjinnän ja häirinnän vastaiseen kampanjaan nuorten näkökulman ja siihen koottiin kymmenen nuoren kampanjaryhmä. Mä seurasin sitä sitten ja haastattelin muutamaa nuorta, jotka osallistu siihen kampanjaryhmään, sen työskentelyn jälkeen. Ja tota, ja siinä oli hyvin niin kuin erilaisista marginaalisista ja vähemmistöryhmistä tulevia nuoria mukana.

A: Joo

R: Ja tota. Ja sitten mä kollegani Anna Sunin kanssa, me seurattiin sellaista, ehkä sitä voisi kutsua tämmöistä kansalaistaidon tai yhteiskuntaopin kurssia, jonka sitten taas yks järjestö järjesti, ja siinä oli ennen kaikkea monikulttuurisesta taustasta tulevat nuoret oli kohderyhmänä. Siinä nää kurssin vetäjät vei näitä nuoria hyvin monenlaisiin paikkoihin tapaamaan, muun muassa medioiden päätoimittajia ja poliitikoita. Ja sitten samaan aikaan käytiin keskustelua siitä, että miten suomalainen poliittinen järjestelmä toimii ja sitten kanssa niistä erilaisista vaikuttamisen mahdollisuuksista, mitä erityisesti nuorilla on. Ja tietenkin siinä, kun me sitä seurattiin sitä työskentelyä sen kevään ja kesän aikana, niin nämä nuoret kävi ohjaajien kanssa, mutta myös keskenään, monenlaisia keskusteluita siitä, että miten ylipäätään nuorten on mahdollista vaikuttaa meidän yhteiskunnassa, miten nuorten ääni kuuluu yhteiskunnassa ja sitten toisaalta, miten tällaisilla nuorilla, jotka ehkä nähdään heidän vähemmistöasemansa kautta tai heitä kohdataan niin kuin erilaisissa paikoissa heidän vähemmistöaseman kautta, niin miten se vaikuttaa heidän mahdollisuuksiin tulla kuulluksi ja vaikuttaa?

A: Hmm, onks näistä jo jonkinlaisia tutkimustuloksia?

R: No, on. Me ollaan muutama artikkeli julkaistu. Ja tuota, ja sellaisia asioita, mitä me nostetaan esille on se, että ensinnäkin, että se vähemmistöstatus tai se, että heidät nähdään jonkun ryhmän edustajina, niin niissä kohtaamisissa, mitä siitä tulee, niin kuin, esimerkiksi erilaisten poliittisten toimijoiden kanssa, niin se jo tuottaa, että oletetaan, että he kuuluu johonkin ryhmään, niin voi tuottaa tietynlaisia oletuksia sekä heidän kyvykkyydestä, että kuinka kyvykkäitä he on ymmärtämään, vaikka yhteiskunnallisia asioita ja osallistumaan poliittiseen keskusteluun, mutta myös siitä, että mimmoisia, mitkä ne heidän kiinnostuksen kohteet on, eli mimmosiin asioihin he haluaa vaikuttaa.
Juuri viimeistelen tossa yhtä artikkelia, missä on mukana tuota kollega Pekka Koskinen, joka on tutkinut, ja me tutkitaan Pekan kanssa nyt tällä hetkellä yhdessä vammaisaktivistien toimintaa ja hän on tutkinut nuoria vammaisaktivisteja gradussaan. Ja siinä tulee esiin se, että miten voi olla vammaisaktivisteilla voi olla vaikea saada kuulluksi mitään muita asioita kuin se, vammaisuuteen liittyviä asioita, koska ajatellaan että he on vammaisuuden asiantuntijoita ja he ajaa vaan vammaisten ihmisten asiaa. Ja se kaventaa tavallaan nyt sitten heidän osallistumisen mahdollisuuksia.

A: Hmm, no meidän oli tarkoitus puhua vielä vähän tarkemmin yhdenvertaisuudesta, mitä sä oot tässä myös tuonut esille niin, millaisista kaikista näkökulmista sä oot yhdenvertaisuutta tutkinut?

R: Yhdenvertaisuus on musta suomalaisessa kontekstissa jotenkin vaikea, vaikea kysymys, koska mä ajattelen, että meillä paljon sekoittuu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden käsitteet ja sit ne oikeastaan eriää toisistaan lainsäädännön perusteella tai ajatellaan, että tasa-arvo koskee sukupuoleen liittyvää niin kuin tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuus olisi sit taas n tämmöistä ennen kaikkea syrjintään, syrjintäkokemuksiin liittyvää, niin kuin tavallaan se olisi se skuuppi ja sitten tavallaan sitä kautta aukeaa tietyt vähemmistöt. Tavallaan näkökulma tiettyihin vähemmistöryhmiin, ja sitä heidän tavallaan osallisuuteen yhteiskunnassa, mahdollisuuteen, mutta myös kokemuksiin. Tietenkin ne syrjinnän kokemukset on tosi merkittäviä myös siihen niin kuin, että mimmonen suhde ihmisellä muodostuu yhteiskuntaan, kuinka arvostettuja he kokee olevansa, kuinka hyvin he kokee, että heidän näkökulmat tulee esiin yhteiskunnassa.
Se ehkä niin kun, et jos ajattelee, mä oon myös ollut ALL-YOUTH-hankkeen vuorovaikutusvastaava ja oon joutunut puristamaan yhteen tavallaan meidän koko hankkeen tuloksia ja sitten tavallaan suhteuttaa sitä siihen, miten tavallaan, mitä muu Suomessa tehtävä nuorisotutkimus kertoo, niin mä ajattelen, että yhdenvertaisuus on myös tietynlainen arvo, joka on tosi tärkeä nuorille. Eli jos miettii vaikka nuorisobarometria, niin tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on sellainen, jonka nuoret näkee tosi tärkeänä sellasina visioina siitä, että mimmosen tulevaisuuden yhteiskunnan ja maailman he haluaa.
Ja tota ja tää on myös sellainen, mikä meidän, mun mielestä meidän ALL-YOUTHin hyvin moninaisissa tutkimuksissa. Jotku on sellaisia missä pienempiä tutkimuksia vaikka tää mun juttu, missä seurattiin sitä kymmenen nuoren ryhmää. Mutta sitten on ollut isoja kyselytutkimuksia, joissa nuorilta kysytty sitä. Sadoilta nuorilta, että mitä he haluaa tulevaisuudelta. Ja jotenkin se niin kuin, ajatus siitä, että meillä on yhdenvertainen ja tasa-arvoinen, niin että tavallaan, että kaikille on mahdollisuuksia ja että on sellainen yhteiskunta, joka kannattelee kaikkia. Ja se tuntuu olevan aika laajalti semmoinen toistuva ajatus näitten nuorten toiveissa. Sit tietenkin siellä on niinku, meillä on poliittisessa kentässä eroja siinä, että miten nää asiat painottuu. Mutta jotenkin mä ajattelen, että ne myös palautuu tietynlaiseen niinku suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, hyvinvointivaltioon ja siihen ajatukseen yhdenvertaisista mahdollisuuksista, että jo että sellaiset asiat nuorille tietenkin koulutus, se että kaikilla on niin kuin yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua, niin tavallaan se tuntuu olevan sellainen mikä on tosi, tosi vahvasti jaettu nuorten keskuudessa.

A: Sä vähän tuossa avasitkin, mutta haluatko vielä tarkentaa, että just että, mitenkä millainen kuva yhdenvertaisuudesta just rakentuu tutkimusten kautta? Että on tavallaan arvo, vai että onks siellä muitakin sanoja?

R: No, mä ajattelen ehkä niin, että se, että nää nuoret puhuu tavallaan, että tuodaan näin vahvasti esiin johtuu siitä, että on huoli siitä yhdenvertaisuudesta. Toisaalta siitä, että koetaanko että nyt tää yhteiskunta niin kuin on jotenkin tasa-arvoinen ja yhdenvertainen. Ja toisaalta sitten sellainen niinku pelko sen murtumisesta eli eriarvoistumisen vahvistumisesta. Ja jotenkin mä ajattelen ehkä, että siellä on nyt nuorten keskuudessa, on sellainen vahva tunne siitä, että tää ei mee hyvään suuntaan, että tää on joku asia, mitä pitää puolustaa. Ja sitten tietenkin, jos mä ajattelen näitä omia osatutkimuksia, missä oon niin, niin sitten varsinkin, kun mennään sinne niin kuin työskennellään niitten nuorten kanssa, joilla on erilaisia syrjintäkokemuksia ja jopa moniperustaisia syrjinnän kokemuksia, eli tavallaan monista eri syistä he kohtaa asioita arjessaan ja osa kohtaa niin kun jatkuvasti. Ei tarvitse kuin kävellä ovesta ulos, niin sun esimerkiksi ihonväri tai sun, jos sä käytät jotain perinteistä vaatetusta, niin se jotenkin laukaisee tietynlaisia niin kuin reaktiota sun ympärillä. Niin se sellainen ihan niin kuin se, se kokemus tästä yhteiskunnasta ja se yhdenvertaisuuden tilasta on jotain aivan eri, kuin sitten sellaisella nuorella, jolla ei ole tämmöisiä niin kun ulkoisia tavallaan vähemmistöön kuulumisen merkkejä. Ja sitten ehkä se toiveikkuus sen suhteen, että kuinka hyvin tulevaisuudessa ne asiat voi toteutua, niin se ehkä kiinnittyy kanssa siihen, että mikä se oma kokemus tällä hetkellä on. Että Gert Biesta, joka on tämmöinen kasvatusfilosofi, niin on hienosti kirjoittanut tavallaan kansalaiskasvatuksesta, että se kansalaiskasvatus tapahtuu tuolla kaduilla. Eli tavallaan se sellainen, sä opit, lapset ja nuoret oppii siitä omasta asemastaan tässä yhteiskunnassa todella paljon ennen kuin me päästään mihinkään yhteiskuntaopin tunnille. Ja tavallaan se kaikki kokemus tavallaan sitten kantautuu siihen omaan kokemukseen siitä, että miten tässä yhteiskunnassa voi olla ja vaikuttaa, mitkä ne omat mahdollisuudet on.

A: Hmm, miten sä näet tutkijana yhdenvertaisuuden tulevaisuuden?

R: Joo. No siis mä myös tällä hetkellä teen tutkimusta hankkeessa, missä me tutkitaan vammaisaktivismia ja sitä kautta, jo joudun ja pääsen kanssa seurailemaan erilaista aktivismikuhinaa tavallaan. Me ollaan siinä hankkeessa erityisen kiinnostuneita myös siitä, että miten sitä aktivismia tehdään eli toiminnan tavoista. Ja tavallaan jos ajatellaan nuoria ihmisiä, niin kyllähän se toiveikkuutta herättää myös tavallaan se, että on niin paljon kaikenlaista, antirasistista niin kuin organisoitumista ja, ja tota ja myös erilaiset seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvat nuoret, miten he toimii. Vammaisaktivismissa myös näkyy sellaista niin kuin tavallaan sitä toimintatapojen moninaistumista ja ei siellä ainakaan hiljempaa olla. Ja sitten ehkä myös se, mihin me ollaan kiinnitetty tossa vammaisaktivismihankkeessa, mikä oikeastaan oli meidän lähtökohtakin, oli se, että sielllä päämedioissa, siis tavallaan siinä vanhassa mediassa, niin on paljon enemmän esillä niitä vammaisten ihmisten tarinoita, joita voidaan ajatella, että ehkä ne jollain tavalla muuttaa niitä käsityksiä vammaisuudesta, mutta myös tekee näkyväksi niitä realiteetteja, että tavallaan siinä mielessä voisi olla kauhean toiveikas. Mutta sitten myös niin tota, myös sitten on kehityskulkuja, jotka sitten ei tämmöistä toiveikkuutta tuota. Esimerkiksi se mitä tapahtui koronan aikaan niin kyllähän sitten taas semmoinen eriarvoistumiskehitys näkyi siinä miten, miten niin kuin miten ihmiset saa apua ja tukea erilaisissa tilanteissa ja just tavallaan ne lähtökohtaerot, että kuinka tavallaan hyvin sulla on asiat kotona, siis silleen, että mimmosia resursseja sulla siellä kotona on ja muuta niin tavallaan, että se vaikutti siihen myös siihen, miten tää koko tilanne koettiin ja sitten tietenkin erilaiset myllerrykset. Yleensä siis se, että valtiontalous on tiukoilla, niin se ei tavallaan hyvää tiedä. Mutta joku semmoinen niinkun…Ehkä se toiveikkuus liittyy just siihen, että nuoret ei hirveästi jää enää odottelemaan sitä, että aikuiset on valmiita keskustelemaan heidän kanssaan tai että he voivat asettua sinne aikuisten paikalle ja joku semmoinen vahva vaatimus siitä, että et hei nää asiat on meille tärkeitä ja nää pitää huomioida nyt, kun rakennetaan tulevaisuuden yhteiskuntaa.

A: Kyllä. Tähän on hyvä lopettaa. Reetta Mietola, kiitos sinulle.

R: Kiitos.

[taustamusiikki soi hetken]

A: Aila Palmroos ja Leif Palmroos tervetuloa mun podcastiin.

L: Terve ja kiitos, kun saatiin tulla.

Aila: Kiitos.

A: Te molemmat toimitte Jyväskylän romaninuoret yhdistyksessä eli Jyväsromassa. Niin kertokaa vaikka ihan ensin, että millaista toimintaa teidän yhdistys järjestää ja mikä teidän tän yhdistyksen tavoitteena oikein on.

L: Joo. Meillähän on paljon erilaista toimintaa, että annetaan Ailan kertoa sitten niistä toiminnoista, mutta meidän yhdistyksen tarkoituksena on romaninuorten ja -lasten elämänlaadun parantaminen ja romanikulttuurin ja suomalais-romaani-identiteetin vahvistaminen sekä romanien yhteiskunnallisen aseman ja osallistuttamisen kohentaminen.

Aila: No siis meidän työhän perustuu tällaiseen asiakaslähtöisyyteen ja sitten meillä on, tehdään erilaisten viranomaisten kanssa yhteistyötä esimerkiksi koulun ja Kelan ja työllisyyspalveluiden, asumispalveluiden kanssa. Että se perustuu just siihen, että nuori tulee ovesta sisään ja kertoo, että missä hän tarvitsee apua. Ja sitten yhdistys järjestää tällaista erilaista viikoittaista kerhotoimintaa. Että meillä on ompelukerhoa ja liikuntakerhoa, jotka on mahdollistettu erikseen tytöille ja pojille ja sitten on nuorten kerho, jossa nuoret vähän niinku itse tekevät sen kerhon.

A: Joo. No meidän oli tarkoitus puhua tänään vähän yhdenvertaisuudesta ja tiedän, että teidän yhdistyksen yksi tavoite on että, että pyritte edistämään yhdenvertaisuutta niin, miltä teidän yhdistyksen toiminnasta tää yhdenvertaisuus näyttäytyy?

L: No siis yhdistyshän yrittää toimia juurikin siltana eri, eri palvelutoimijoiden kanssa ja nuorten välillä. Että siellä on olemassa niitä ennakkoluuloja ehkä romanien kohdalla valtaväestöön kohtaa sekä toisten päin. Että osaako se nuori mennä sitten oikeaan paikkaan hakemaan sitä apua, mitä se tarvitsee ja näinpäin pois ja kysymään. Niin Aila täydennä.

Aila: No esimerkiksi sitä, että meillä on tänä syksynä ollut nuoria, jotka on ottanut oppilaitoksesta meihin yhteyttä ja on ollut sitä, että, että ei löydy työharjoittelupaikkaan tai toppipaikkaa. Että ollaan saatu olla mukana esimerkiksi auttamassa niitä löytämään se työharjoittelupaikka. Ihan tarjottu meillekin tänne työharjoittelupaikkaa, jos on ollut meidän alan opiskelijoita. Ja sitten tuota no me tehdään käytännössä, täällä tehdään siis noita cv:itä nuorten kanssa ja sitten tehdään vähän tämmöisiä demonstroituja kouluhakemuksia ja haastatteluja ja työhaastatteluja. Niin että justiinsa sitä, että löytääkö ne sinne oikeisiin palveluihin saakka. Et monesti on sitä, että ne tulee tähän ja ne ei tiedä vaikka, että no että mä oon vähän vaikka masentunut, että miten mä löydän sinne. Ja jos vaikka kouluikäisestä lapsesta kysymys, että miten se löytää sinne niinku, että sinne mennään koulun kautta että juuri tämmöistä palveluohjausta meidän työ perustuu aika paljon siihen.

A: No yhdenvertaisuuslain mukaan on kiellettyä tämmöinen välitön ja välillinen syrjintä. Ja välittömällä syrjinnällä tarkoitetaan esimerkiksi tämmöisiä tilanteita, jossa yksilöä kohdellaan tietyssä tilanteessa henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi huonommin kuin muita kohdeltaisi. Ja välillinen syrjintä puolestaan on sitä, että, et näennäisesti on niin kuin asiallista kohtelua ja mutta kuitenkin sitten käytännöt johtaa tämmöisiin syrjiviin lopputuloksiin niin. Miten niinku te näette tän asetelman romaaninuorten arjessa ja teidän yhdistyksen toiminnassa?

L: Niin no sehän on, sehän on ikävä asia, mutta se on totuus, että tätä on olemassa. Ja esimerkiksi voin omasta kokemuksesta sen sanoa, että oon ollut ammattikoulussa ja hakenut työharjoittelupaikkaan ja puhelimessa esittelin itseni ja että miltä alalta oon ja tarvitsisin niinku työharjoittelupaikkaan. Ja sovittiin seuraavalle päivälle tapaaminen sitten, että voitais tutustua siihen työpaikkaan ja näin päin pois. Ja kun sinne saavuin, puhelimessa jo siis luvattiin, että työharjoittelupaikka on sinulle valmiiksi, tulet huomenna katsomaan paikat, katsotaan työkamppeet ja systeemit ja sitten, että milloin pääset aloittamaan. Paikan päälle, kun saavuin, niin he näki, että oon romani ja jostain kumman syystä sitten hän ilmoitti, että hän olikin täyttänyt sen työharjoittelupaikan, että sulla ei olekaan sitä paikkaa enää. Että semmoista on arkielämässä tulee tosi paljon vastaan näitä ihan semmoista suoraa ja semmoista epäsuoraa syrjintää.

Aila: Että täähän on juuri se niinku, mistä sitten kehittyy sitä vähemmistöstressiä, että tunne, ettei olekaan niinku yhdenvertaista se kohtelu. Ja sitten tota, se on ihan totta, mitä Leif sanoi, että se, työssämme kohdataan juuri sitä suoraa ja epäsuoraa syrjintää. Ja sitten, että tuota mä joskus ehkä niinku näin työntekijänä se tuntuu ehkä pahemmaltakin vielä se, että kokee sitä epäsuoraa syrjintää, kun tuolla menee asiakkaitten kanssa. Mutta sitten on siinä semmoinen, kolikossa aina kaksi puolta, että onhan siinä myös semmoinen puoli, että ennakkoluulot on molemminpuolisia, että ihan romaneillakin on niitä ennakkoluuloja ja sanotaan enemmän tämmöisiä ennakko-olettamuksia. Et jos mä nyt meen tonne, ne katsoo mua silleen ja jos mä nyt teen noin niin, mitähän ne sitten ajattelee. Että kyllä niitä ennakkoluuloja on molemmin puolin, että niissä on vielä tehtävää puolin sun toisin

A: Avaatteko vielä, että mitä toi vähemmistöstressi tarkoittaa?

L: No no se on oikeastaan syntyy juurikin näistä tilanteista niin kun äsken mainitsin sen oman kokemuksen. Niin tulee, tulee semmonen omanlainen ajattelutapa, että mä en ole, mä en ole riittävä, mä oon, mä oon erilainen ja kokee olevansa niinku yhteiskunnasta ulkopuolinen. Että nyt, kun mä meen hakemaan tiettyjä palveluita tai työharjoittelupaikkaan, työpaikkaa, asuntoa, ihan mitä vaan, niin siellä on olemassa se ajatusmaailma, se ajatusmalli mun päässä, että mä en ole samanarvoinen kuin valtaväestö. Ne ei anna mulle tätä työpaikkaa, ne ei anna mulle tätä asuntoa sen takia, koska mä oon romani.

A: No, miltä teidän mielestä romaaninuorten tän hetken yhdenvertasuuden mahdollisuudet näyttää tulevaisuudessa?

Aila: No, jos katsotaan ihan 10 vuotta taaksepäin, niin tota onhan ne siis parantunut. Että nuorethan, romaaninuoret on lähteny kouluttautumaan ja työelämään, ett kyllä siinä on selkeä noususuhdanne. Ja ihan vanhempikin väestö on vanhemmalla iällä lähtenyt opiskelemaan ja työelämään. Ja tota koulutus nostanut päätänsä, ja sitten se tietoisuus on ehkä lisääntynyt, ja alettu suhtautumaan siihen koulutukseen ehkä erilailla kuin joskus aikaisemmin. Et otettu semmoinen asenne, että se on osa tätä yhteiskuntaa. Mutta sitten siinäkin on just se toinen puoli, että, että just niinku mainitsin, että on niitä, jotka ei löydä sieltä koulusta sitä työharjoittelupaikka ja sitten oppilaitokset kääntyy meitä päin, että voitteko auttaa löytää mahdollista työharjoittelu paikkaa nuorelle. Ja sitten ehkä haluaisin haastaakin työnantajia antamaan mahdollisuuden romaaninuorille työpaikkaan, koska useimmiten romaninuoret on aika tunnollisia työntekijöitä ja hoitaa hommansa niinku pitääkin, että se voi jopa yllättää, jos antaa sen mahdollisuuden.

Leif: Näitähän meillä on paljon ollut tuota varsinkin kesäisin, vaikka kesätyöpaikkaa ollaan haettu, niin, niin tuota ollaan käyty monissa eri yrityksissä esittelemässä nuoria näin päin pois, mutta ei vaan ole saatu sitä paikkaa sitten. Jaa siinä tulee nuorelle se epäonnistumisen tunne ja sitten tulee se ajatus, että no, mitä mä nyt lähden esim vaikka kouluunkaan, että kun en mä ikinä tule saamaan sitä työpaikkaa esimerkiksi. Niin tämmöisiä tunteita.

Aila: Onhan niitä semmoisia nuoria, keillä justiinsa sujuu paremmin, mutta on myös niitä nuoria, joille sit ei suju niin hyvin.

L: Lyhkäisyydessä voisin sanoa sen, että yhdenvertaisuus on mennyt eteenpäin vuosien aikana, mutta vielä on työtä siinä.

A: Mitä haasteita siinä on, että mitä työtä meidän pitäisi sitten vielä tehdä mahdollisesti?

L: No varmaankin niitä ennakkoluuloja rikkoo ihmisten, ihmisten välillä, että kun on olemassa se tietty ennakkoluulo, jollakin ihmisellä erilainen ja sitten joillakin taas toisenlainen. Että me voidaan esimerkiksi vaikka tämän podcastin kautta yhden ihmisen ennakkoluulot rikkoa, mutta onko sillä niin suuri vaikutus sitten.

Aila: Kyllä ja sitten niitä ennakkoluuloja, niitä on puolin ja toisin niinku tässä aiemminkin mainittu, että kyllä siihen aina kaksi tarvitaan. Ja sitten on juuri näitä, tätä tietämättömyyttä, myös puolin sun toisin, että sen takia just tarvitaan esimerkiksi meidän työssä palveluohjausta ja sitten tätä romanikulttuurin tiedottamista tietenkin valtaväestölle, mitä tehään täällä ihan arjessa työn keskellä. Että pyritään lisäämään sitä tietoisuutta romaanikulttuurista, mutta kyllä se vähän noin on niinku Leif sanoi, että tuota, mutta välillä se sitten vaikuttaa ja välillä ei.

A: Hmm, miten te arvioisitte, että tuota, että miltä niin kun nuorten sellaiset kokemukset on tai ajatukset on liittyen tulevaisuuteen, että onko siellä toiveikkuutta tai suhtaudutaanko tulevaisuuteen silleen epätoivoisesti tai että ei meillä romaaninuorilla ole yhdenvertaisuutta?

L: No, se on ehkä vähän vaihtelevaa, että on paljon myös semmoisia nuoria, ketkä on saanut onnistumisia on löytänyt esimerkiksi vaikka työharjoittelupaikan ja sitä kautta työllistynyt ja on saanut semmoista toivon kipinää tulevaisuuteen, että mulle on kaikki mahdollista, mulla on samat oikeudet ja mä olen saman vertainen muiden kanssa, mutta sitten on taas just näitä, että ketkä ei ole saanut niitä samoja mahdollisuuksia, niin ehkä niillä on, niillä on se ajatus sitten, että on se epätoivo siitä tulevaisuudesta, että päästäänkö ikinä siihen saman vertaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen.

Aila: Kyllähän ne vaikuttaa.

A: Tähän loppuun vielä, millaisen viestin haluaisitte jättää meidän kuuntelijoille?

L: Mä sanoisin, että uskaltakaa ottaa askel puolin sun toisin, niinku yrittää rikkoa niitä ennakkoluuloja vähemmistöjä kohtaan ja antaa mahdollisuus, että siinä, siinä nopeasti voi yllättyäki ja muuttua se mieli.

A: Joo, hyvä viesti. Aila ja Leif kiitos teille paljon haastattelusta.

Aila: Kiitos.

L: Kiitos, että saatiin olla mukana.

[tunnusmusiikki alkaa]

J: Tämänkertaisen jakson aiheena oli Nuoret ja yhdenvertaisuus. Tätä podcastia on tehty osana ALL-YOUTH-tutkimushanketta, jonka rahoittaja on Strategisen tutkimuksen neuvosto. Podcastin äänitys ja editointi Jani Tuovinen.

[tunnusmusiikki päättyy]


Jaa sosiaalisessa mediassa. Dela i sociala medier. Share in social media.
Facebooktwitter