Toimintatutkimuksella kohti nuorten mentoroinnin kehittämistä

Toimintatutkimuksen tavoitteena on luoda ”elävää tietoa”, joka on hyödyllistä niin toimijoille, joiden toimintaa tutkitaan, kuin myös tutkijoille, joiden avulla tieto siirtyy laajemmalle yhteiskuntaa – tai jopa globaalisti.

Olemme tunnistaneet ALL-YOUTH-hankkeessa keskeisiä toimijoita kehittämään kanssamme nuorten osallistumista ja työllistymismahdollisuuksia kestävän kehityksen aloille. Samalla olemme kartoittaneet erilaisia malleja, jolla toimijaverkostomme ovat mentorointia toteuttaneet.

ALL-YOUTHin järjestämien kokousten ja työpajojen tarkoituksena on ollut törmäyttää kumppaneitamme, kuten Suomen metsäkeskuksen, Suomen Metsäyhdistyksen, Suomen Punaisen Ristin (SPR), Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Riverian, Accenturen ja Suomen 4H-liiton edustajia, toteuttamaan mentorointimallin kehittelyä yhdessä.

ALL-YOUTH-hankkeen kumppanit luomassa yhteistä verkostoa Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella.

Mentorointipilotit työnhaun tukena

SPR:n ensimmäiset pilotit mentorointimalliin liittyen ovat olleet käynnissä vuoden ajan. Maahanmuuttajien osaamisen ja työtoiveiden kartoituksia on tehty noin 2000 kappaletta valtakunnallisesti. Kartoituksesta on suunnitteilla pysyvä työkalu vastaanottokeskuksiin.

SPR etsii kevyellä rekrytoinnilla työelämässä olevia tai olleita mentoreiksi maahanmuuttajille ja kantasuomalaisille nuorille työnhakijoille. Maahanmuuttajilla ei useinkaan ole mahdollisuuksia esittää osaamistaustaansa virallisesti.

SPR myöntää digitaalisia osaamismerkkejä mentoroitaville, joiden avulla he voivat osaltaan todistaa aktiivisuuttaan työn saralla. Pilotointi on käynnissä Helsingissä ja aluillaan Raisiossa. Esimerkiksi Ilomantsi ja Heinävesi ovat ilmoittautuneet halukkaiksi mukaan pilottiin.

Kestävää hyvinvointia luomassa -osatutkimuksen johtaja, professori Irmeli Mustalahti ja Technology Advisory Consultant Tuulia Timonen Accenturelta keskustelivat mentoroinnin mallista tapaamisessa helmikuussa.

Useat toimijat yhteisellä asialla

Metsäkeskuksen ja Riverian kehittämä mentorointiin perustuva TET-malli vastaa jokseenkin 8.-9.–luokkalaisille suunnattua TET-harjoittelua, mutta siinä oppilaat saavat tutustua useaan alan yritykseen samalla viikolla. Sen sivutuotteena on syntynyt kesätyöpaikkoja ja herännyt kiinnostus luontoon liittyvistä työpaikoista.

On ollut mielenkiintoista seurata, miten metsäsektorin toimijoilla, nuorisojärjestöillä ja Suomen Punaisella Ristillä, Ohjaamo Joensuulla ja Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistyksellä vaikuttaa olevan hyvin samansuuntaisia tavoitteita maahanmuuttajien ja nuorten työllistymisen edistämiseksi ja halu oppia yhteistoiminnallisesta kehittämistyöstä mentorointimallin parissa.

Kaikki toimijat ovat korostaneet vahvan yhteisöllisyyden rakentamista ja nuorten osallisuuden parantamista.

Irmeli Mustalahti

Kestävää hyvinvointia luomassa -osatutkimuksen johtaja

Professori, Itä-Suomen yliopisto

 

Nina Tokola

Kestävää hyvinvointia luomassa -osatutkimuksen tutkija

Tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto

 

 


Jaa sosiaalisessa mediassa. Dela i sociala medier. Share in social media.
Facebooktwitter