”Huomenna olis muuten se lakko…” – Tutkimushavainnosta sarjakuvaksi

Syksyn alussa keräsin kokoon ALL-YOUTH-hankkeen tutkimustuloksia nuorten vaikuttamisen kokemuksista ja yhteiskunnallista osallistumista koskevista näkemyksistä (esim. Albrecht ym. 2020; Meriläinen & Piispa 2020; Honkatukia ym. tulossa). Vaikka olin itse tehnyt tutkimusta juuri tästä aiheesta, lukiessani kollegojen tekstejä yllätyin siitä, miten vahva viesti nuorten yhteiskunnallisesta kiinnostuksesta ja vaikuttamisen halusta aineistoistamme välittyi. Syksyn aikana tästä tutkimushavainnosta syntyi yllä oleva sarjakuva.

Väärin vaikutettu? – Nuorten ilmastoliike törmäyskurssilla konservatiivisten virtausten kanssa

Nuorten ilmastoliike on ollut parin vuoden ajan näkyvä esimerkki nuorten yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Vaikka mielenosoitukset ja marssit ovat keskeisiä demokraattisen yhteiskunnan toiminnan kannalta, asetetaan ne helposti parlamentaariselle prosessille vastakkaiseksi ja lähtökohtaisesti epäilyttäväksi politiikan tekemisen tavaksi.

Pysäyttäkää ilmastonmuutos – nuoret ilmastokanteiden tekijöinä

Nuoret ovat ottaneet viime vuosina merkittävän roolin ilmastonmuutosta koskevien oikeuskanteiden tekemisessä. Ilmiö on maailmanlaajuinen, sillä nuorten ilmastokanteita on tulossa vireille tai on vireillä Yhdysvalloissa, Euroopassa …

Lue lisääPysäyttäkää ilmastonmuutos – nuoret ilmastokanteiden tekijöinä