Unelmoinnin tueksi konkretiaa ja uusia ajatuksia – kauden päätöksessä tekijätiimi summaa podcastin saldoa

Kuva: Pasi Huttunen

Mitä me opittiin? Syksyn aikana tehdyt 18 jaksoa podcastia ovat tuoneet tietoa, näkökulmia sekä uusia ajatuksia. Podcast on kiinnostanut ja herättänyt huomiota – keskusteluakin. Se on tuonut rohkeutta unelmoida ja synkkien pilvien tilalle on tullut vähän toiveikkuuttakin. Viimeisen jakson on editoinut Tuomas Salopuro.

2050-luvulla on ALL-YOUTHin kanssatutkijoiden podcast nuorilta nuorille ja kaikille muille, joilla yhteiskunnalliset asiat ja vaihtoehtoiset tulevaisuuden kuvat aiheuttavat mielenkiinnon väristyksiä. Tutkailemme vaikuttamisen, nuorten osallisuuden ja kestävän hyvinvoinnin teemoja.

Podcastia tekevät:

Venla Siltovuori
Mie oon Venla ja oon ekan vuoden metsätieteiden opiskelija ja kevytyrittäjä. Harrastan retkeilyä ja kaikenlaista liikuntaa. Tykkään myös lukea kirjoja sekä seurata politiikkaa ja maailman menoa.
 
 
 
 
 
Oskar Mannelin
Moro! Mun nimi on Oskar Mannelin ja oon 18-vuotias abiturientti Joensuusta. Mun vapaa-aika kuuluu pitkälti nuorisovaltuuston ja eri yhdistysten luottamustoimissa, jonka lisäksi teen myös kevytyrittäjänä erilaisia keikkatöitä. Lähdin tähän podcastiin mukaan, sillä haluan olla tuomassa Suomen podcast-sceneen aidosti nuorten näköisen podcastin, jonka lisäksi haluan tuoda keskusteluun myös oman ääneni ja mielipiteeni
 
 
 
 
Juni Sinkkonen
Olen 25-vuotias aktivisti, taiteilija ja psykologian maisteriopiskelija Joensuusta. Minua sykähdyttäviä teemoja ovat ympäristötunteet, myönteisten tulevaisuuksien visiointi ja luovuus. Vedän ilmastotunnepajoja ja lisäksi toimin järjestöaktiivina Savo-Karjalan Luonto-Liitossa. Luppoajan täyttävät runoilu, kirjominen ja luonnon ihmettely.
 
 
 
 
 
Sini Heikkala
Olen 17-vuotias lukiolainen. Vapaa-ajallani alppihiihdon lisäksi viihdyn kaverieni kanssa. Tykkään kuunnella musiikkia ja urheilla.
 
 
 
 
 
 
 
Vastuututkija: Nina Tokola
Tuottaja: Pasi Huttunen.

Podcast on tehty osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa ALL-YOUTH-tutkimushanketta, Mukana mahdollistamassa podcastia ovat olleet Itä-Suomen yliopisto ja Joensuun normaalikoulu.

Jakso litteroituna

[äänite alkaa]

Alkujuonto [00:00:05]: 2050-luvulla.

Juni Sinkkonen [00:00:12]: Tervetuloa 2050-luvulla -podcastin pariin. Tässä jaksossa unelmoidaan nuorten näkökulmasta käsin sekä pohditaan 2050-luvulla -podcastin tekemisen matkaa. Mukana ovat:

Venla Siltovuori [00:00:28]: Venla Siltavuori.

Oskar Mannelin [00:00:30]: Oskar Mannerlin.

Sini Heikkala [00:00:32]: Sini Heikkala.

Juni Sinkkonen [00:00:34]: Ja Juni Sinkkonen. Me ollaan tosiaan tässä syksyllä 2020 tehty 2050-luvulla -podcastia aika monen jakson verran. Millaisia fiiliksiä tämä matka on jättänyt teille?

Venla Siltovuori [00:00:50]: On ollut kyllä tosi mielenkiintoista tehdä hyvällä porukalla ja jotenkin saanut paneutua itselle kiinnostaviin aiheisiin. Ja ollaan minun mielestäni saatu jopa ihan hyvää jälkeä aikaan.

Oskar Mannelin [00:01:05]: Kyllä, komppailen tässä vahvasti Venlaa, että tosiaan tämä podcast on tarjonnut mahdollisuuden paneutua sellaisiin teemoihin mistä jokainen meistä on ollut sitten kiinnostanutkin ja sen kautta ollaan myös päästy sitten juttelemaan mielenkiintoisten henkilöiden kanssa mielenkiintoisista aiheista. Ja mikäpä olisikaan sen parempaa kuin kehittää omaa ajatusmaailmaansa sitten käymällä keskustelua erilaisista aiheista.

Sini Heikkala [00:01:31]: Joo, minäkin olen ihan samaa mieltä Venlan ja Oskarin kanssa, että on ollut tosi siistiä tehdä sitä podcastia ja on ollut tosi siistiä tuoda omia näkökulmia ja ajatuksia esille eri asioista, jotka ovat itselle tärkeitä, ja muille sellaisia ajankohtaisia ja kanssa tärkeitä.

Juni Sinkkonen [00:01:49]: Millaisia oivalluksia teille on ehkä tullut näiden jaksojen myötä mitä te olette tehneet, näiden keskustelujen myötä mitä te olette käyneet näiden vieraiden kanssa? Antakaa myös esimerkkejä, jos on jotain oivalluksia. Minäkin voin aloittaa, jos te haluatte vielä miettiä hetken.

Oskar Mannelin [00:02:13]: Juu, aloita vaan.

Juni Sinkkonen [00:02:15]: Minä olen itse tosi kiitollinen tästä matkasta tämän podcastin äärellä, näistä kaikista keskusteluista mitä on saanut käydä erilaisten ihmisten kanssa, eri taustoista tulevien ihmisten kanssa. Minusta tuntuu, että minä ehkä ymmärrän paremmin sitä, että miten erilaisista lähtökohdista ja näkökulmista ihmiset lähestyvät kestävämpää elämäntapaa ja myöskin tulevaisuutta. Minulla on ollut keskustelukumppaneina nuoria poliitikkoja, taiteilijoita, aktivisteja ja suoraa toimintaa tekeviä ihmisiä. On myöskin tuonut esille nämä keskustelut sen, että miten tällainen yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja muunlainen vaikuttaminen on todella monipuolista, että se voi tapahtua tosi abstraktillakin tasolla, esimerkiksi kun puhutaan rakenteista. Sitten toisaalta myöskin hyvin konkreettisella tasolla, kuten vaikka tuosta minun tekemästäni Nomad’s Town -jaksosta kuuluu. Olin tosiaan haastattelemassa Huck Middekea, joka on tällainen ympäristövaikuttaja, perustanut tällaisen Nomad’s Town -ekoyhteisön. Ehkä kaiken kaikkiaan näistä käydyistä keskusteluista voisi summata sen, että kohtuus ja ihmisten toiminnan asettaminen planetaaristen realiteettien rajoihin on aivan todella kriittisen tärkeää, kun tavoitellaan hyvää ja kestävää elämää, ja tulevaisuutta.

Venla Siltovuori [00:04:02]: Minulle on itselleni tullut ainakin sellainen oivallus mieleen, että miten kaikki elämän osa-alueet liittyvät hirveän paljon toisiinsa ja juuri tällainen vaikka kestävyys esimerkiksi, niin se näkyy hirveän erilaisilla elämän osa-alueilla. Tai joku työelämä tai missä asut, että miten se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti sinun elämääsi jatkuvasti ja koko ajan, niin se on ainakin yksi sellainen mitä olen miettinyt tämän podcastin tekemisen myötä.

Oskar Mannelin [00:04:34]: Näinhän se on ja varmasti moni noissa on ollut aika tärkeitäkin oivalluksia. Minä olen itse keskittynyt noissa omissa jaksoissani vähän ehkä erilaiseen tulevaisuuskäsittelyyn, eli minulla sitä on lähdetty tarkastelemaan ehkä enemmän tällaisen osallisuuden, vaikuttamisen ja sitten alueellisen kehityksen näkökulmista. Ja se mielenkiintoinen oivallus ehkä siinä taustalla, mitä on esimerkiksi nyt tullut myös tuohon Markus Hirvosen, meidän tulevan maakuntajohtajan haastatteluun, sekä sitten vasta tekemääni haastatteluun tuon Saimaa-ilmiön kohdalta, niin se oivallus mikä minulle on itselle tullut siitä on myös se, että sellainen kuva siitä, että varsinkin tämä meidän oma alue Pohjois-Karjala ja ylipäätään tämä Itä-Suomi, joka ympäröi meitä, niin vaikka tavallaan kaikki statistiikat ja muu näyttää siltä, että meillä menee tosi huonosti. Meillä on eniten syrjäytymistä, ollaan köyhiä ja ollaan sairaita, niinhän ne kaikki tutkimukset menevät, niin se ei siitä huolimatta tarkoita sitä, että se tarvitsisi olla niin. Ja minun mielestäni se mitä tuossa nyt taidettiin tiivistää muutamassa noissa minunkin tekemissäni haastatteluissa aika hyvin, niin meissä on paljon potentiaalia mitä me voidaan lähteä hyödyntämään. Nimenomaan mitä se vaan vaatii on se, että me uskalletaan unelmoida ja lähteä toteuttamaan yhdessä tuumin sitten niitä meidän unelmia sitä varten, että me voidaan saada tästä meidän alueesta parempi. Ja minä olen aika varma, että tällaista samanlaista ajattelumaailmaa voidaan myös hyvin soveltaa tällaiseen globaalimpaan kaavaan, että vaikka kaikki ennustusmerkit näyttäisivät tällä hetkellä siltä, että maailman tulevaisuus tulee olemaan aivan vaakalaudalla, niin jos me oikeasti lähdetään yhdessä tekemään ja nimenomaan niiden meidän unelmien pohjalta, sen pohjalta mitä me haluttaisiin maailman olevan, niin meidän on mahdollista kuitenkin muuttaa sen suuntaa vielä.

Sini Heikkala [00:06:37]: Minä tein ne jaksoni Oskarin kanssa, minä en tehnyt itse omia jaksoja tai en haastatellut ketään, mutta Oskarinkin kanssa tuli huomattua, että molemmilla meillä on omia näkökulmia ja omia ideoita niistä meidän käsittelemistä asioista. Esimerkiksi kansainvälisyydestä, että mitä se tarkoittaa meille ja mitä se merkitsee ja näin, niin minä en sillä tavalla oikein osaa sanoa, että opinko minä mitään uutta, mutta huomasin, että on tosi paljon erilaisia näkökulmia eri asioihin ja vaikka samasta lähtökohdasta katsoo niitä, niin silti niillä kaikilla on oma näkökulma ja oma idea, että mihin ne kaikki voi mennä.

Juni Sinkkonen [00:07:18]: Se on ollut tosi voimauttavaa, kun on tosiaan ollut hyvin vapaat kädet toteuttaa tätä podcastia ja on ollut ihan mahtavaa huomata, että miten upeasti tämä on otettu myös vastaan täällä Pohjois-Karjalassa. Meitä on kuitenkin haastateltu hyvinkin moneen mediaan, kuten Karjalaiseen ja Karjalan heiliin, ja tällaista.

Venla Siltovuori [00:07:39]: Tuo on kyllä totta, jokainen on saanut tehdä itsensä näköistä työtä ja niistä omista mielenkiinnon kohteista, niin se kyllä näkyy tässä meidän tekemässä podcast-kokonaisuudessa.

Oskar Mannelin [00:07:53]: Kyllä, ja minä komppaan vielä tuohon Sinin perään sitä, että vaikka periaatteessa puhuttaisiin samoista asioista ja vaikka sellaiset tosi perusstatistiikat kuten ikä, ehkä kotipaikka ja tällaiset asiat, niin vaikka ne olisivat ihan samoja, niin kuitenkin täällä meidän pienienkin yhteisöjen sisällä vallitsee isoja erilaisia lähestymistapoja. En minä sanoisi, että me ollaan eri mieltä välttämättä asioista, mutta se tapa millä me lähestytään näitä asioita, niin niistä löytyy isoja eroja ja se on ollut minusta tosi mielenkiintoista seurata myös sitä, että miten mekin ollaan lähestytty tätä meidän kantavaa kattoteemaa niin kuin nuoria, osallisuutta, kestävää kehitystä, miten me ollaan lähdetty lähestymään niitä hyvin sellaisista omista näkökulmistamme. Ja jokaisessa meidänkin jaksossa näkyy varmasti ne meidän omat lähtökohdat ja ajatukset sitten vähän eri tavoilla, ja näkyy myös vähän sitten siinä, että miten me käsitellään näitä teemoja.

Juni Sinkkonen [00:08:48]: Minä voisin vielä kysyä teiltä sellaisen hyvin lyhyen tiivistelmän, että mitä kaikkea te olette tehneet tämän podcast-urakan aikana? Mihin aiheisiin te olette tarttuneet ja mikä teitä on innostanut niiden pariin?

Oskar Mannelin [00:09:02]: Minä olen pitkälti käsitellyt aiheita, jotka liittyvät nuoriin, niin nuorten omasta näkökulmasta kuin myös sitten tällaisesta ehkä organisaatioiden näkökulmasta. Ja minä olen ennen kaikkea lähtenyt sitten siinä osallisuuden perspektiivistä, eli millä tavalla nuoria pystytään osallistamaan päätöksentekoon, millä tavalla nuoret saavat oman mielipiteensä kuuluviin ja myös se, että miltä näyttää sitten nuorten tulevaisuus tällaisten eri organisaatioiden näkökulmasta. Se mikä minua on itseäni innostanut näiden aihepiirien pariin on ensinnäkin se, että se on ollut lähellä minun omaa tällaista työtä mitä olen tehnyt, eli osallisuuden parissahan minä olen pitkälti nämä omat järjestöhommanikin hoitanut. Ja sitten totta kai myös on ollut todella innostavaa päästä puhumaan sellaisille ihmisille, joita arvostaa itse ja joiden työn on kokenut myös merkitykselliseksi tai näkee jollain tavalla siinä organisaatiomallissa jotain potentiaalia. Ylipäätään minua inspiroivat kaikki mahdollisuudet, minua inspiroivat sellaiset inspiroivat ihmiset ja nämä sitten ovat ajaneet minut näiden teemojen pariin myös näissä podcast-jaksoissa.

Venla Siltovuori [00:10:16]: Minä olen käsitellyt nuorta yrittäjyyttä esimerkiksi ja sitä, että miten asuinpaikka vaikuttaa nuorten elämään. Ja sitten aika laajasti ollaan käsitelty näissä yhteisissä jaksoissa esimerkiksi sitä, että millainen se tulevaisuus on ja millainen se maailma on, jota tämän hetken nuoret rakentavat ja asuttavat sitten silloin 2050-luvulla.

Juni Sinkkonen [00:10:46]: Minun jaksoni tosiaan käsittelivät ennen kaikkea ilmastonmuutosta ja ympäristöön liittyviä asioita, kestävää elämäntapaa, myös taidetta, politiikkaa. Ja se mikä ajoi näiden aiheiden pariin on totta kai oma aktivistitausta ja kiinnostus kestävää kehitystä kohtaan.

Välijuonto [00:11:12]: 2050-luvulla.

Juni Sinkkonen [00:11:16]: Me ollaan lähestytty näitä kaikkia aiheita, joista me ollaan tehty jaksoja tämän 2050-luvulla -kehikon kautta. Onko teidän ajatukset ihanteellisesta 2050-luvusta muuttuneet tämän podcastin teon aikana?

Venla Siltovuori [00:11:35]: Pääosin ehkä ajatukset eivät ole muuttuneet, mutta ne ovat ehkä jonkin verran saattaneet monipuolistua, kun on kuunnellut esimerkiksi teidän muiden tekemiä jaksoja ja niistä on saanut sitä ajatusta, että miten se tulevaisuus näkyy. Ja myös ehkä jonkin verran sellaista toiveikkuutta on saattanut tulla siihen synkkien pilvien ympärille, jota sinne 2050-luvulle tähyillessä sitten näkee.

Oskar Mannelin [00:12:08]: No tosiaan, en tiedä onko siitä tullut sellaista radikaalia muutosta. Minä luulen, että se päälinja siitä, että millainen ainakin me toivottaisiin 2050-luvun olevan, niin on pysynyt pitkälti samanlaisena. Mutta ehkä se, että millä tavalla sitten lähestyy sitä, lähestyykö vähän ehkä toiveikkaampana, se on hyvin mahdollista, ja sen lisäksi sitten voi olla myös, että on löytänyt vähän sellaisia uusia toivon kipinöitä sitten eri puolilta. On voinut olla sitä, että aikaisemmin on ajatellut että okei, no ainakin tämä aspekti on ihan tuhoon tuomittu tässä meidän tulevaisuudessa, mutta joidenkin näiden meidän vieraiden kautta sitten niihinkin ollaan saatu vähän positiivisempia lähtökohtia. Minusta on ollut esimerkiksi myös hienoa nähdä se, että mitä näistä monet meidän vieraista on tuoneet esille on se, että yhä enemmän ja enemmän nuoria osallistetaan jo tämän hetken päätöksentekoon, ja se ainakin antaa minulle sellaista toivoa vähän sitten tulevaisuutta kohtaan, sillä kuten me ollaan varmaankin aika monta kertaa tämän podcastin aikana sanottu, niin loppujen lopuksi me ollaan ne nuoret, jotka joutuvat sitten myös sen tulevaisuuden kanssa elämään, jonka vuoksi minusta on tärkeää, että tavallaan nuorten ajatukset ja ideat sitten saadaan jo tämän hetken päätöksentekoon, jotta siihen tulevaisuuteen voidaan oikeasti olla vaikuttamassa. Tavallaan se on ehkä luonut minulle vähän sellaista turvallisuuden tunnetta tai ainakin toivoa sitten tulevaisuutta kohtaan, minä olen saanut tietää, että yhä useammassa paikassa näin tosiaan tehdään.

Sini Heikkala [00:13:39]: Joo, olen kyllä myös Venlan ja Oskarin kanssa samaa mieltä, että ei ole sillä tavalla radikaalisti muuttuneet ideat ja näkökulmat siinä tulevaisuudessa. Ne ovat sellaisia ehkä nykyään enemmän positiivisia juuri kuten Venla sanoi, että noiden jaksojen avulla on ehkä tullut sellainen optimistisempi kuva tulevaisuudesta.

Välijuonto [00:14:01]: Nyt 20, sitten 50.

Juni Sinkkonen [00:14:04]: Mennään sitten unelmiin. Kertokaa mistä te unelmoitte tulevaisuuteen liittyen?

Venla Siltovuori [00:14:11]: Minä unelmoin siitä, että koko Suomessa ja koko täällä Pohjois-Karjalassa ihmisillä olisi hyvä asua ja elää, että täällä säilyisi hyvä mahdollisuus elämälle ja hyvät edellytykset, että nuorilla olisi, he näkisivät täällä mahdollisuuksia ja näkisivät oman tulevaisuutensa täällä, ja että se olisi kaikilla tasa-arvoisesti ympäri Suomea, että heillä olisi hyvät edellytykset elämälle. Unelmoin myös siitä, että nuorilla olisi mahdollisuudet tehdä sellaista työtä mitä he haluavat ja tehdä sellaisia asioita elämässä, jotka he kokevat merkityksellisiksi ja mielekkäiksi, ja myös että heillä olisi mahdollisuutta siihen vaikuttamiseen ja juuri esimerkiksi hyvät edellytykset yrittämiselle ja tällaiselle, olisi mahdollista kokeilla paljon kaikenlaista, niin sellaisista asioista ainakin unelmoin. Unelmoin myös siitä, että ihmiset huomioisivat arjessaan enemmän sen tulevaisuuden, miettisivät sitä, että täällä eletään vielä myöhemminkin, että miten he voisivat tehdä tekoja sen eteen.

Oskar Mannelin [00:15:32]: Joo, Venla tuossa sanoikin jo melkein kaiken mitä minulla itselläni oli mielessä. Mutta ehkä nimenomaan juuri se, että tulevaisuudessa ensinnäkin jokainen meistä pystyy elämään sellaista elämää mitä me halutaan elää, totta kai kestävä kehitys ja kaikki muu huomioiden ja ilman kenenkään muun elämän rajoittamista. Toivon siihen, että jokaisella meillä on tulevaisuudessa vapaus ja mahdollisuus toteuttaa meidän unelmia, ja se koskee myös siihen, että jokaisella nuorella, myös vanhemmilla on mahdollisuus vaikuttaa ympäröivään maailmaansa. Se vaatii sekä sitä että meidän valtio, meidän organisaatiot tarjoavat mahdollisuuksia siihen, kuulevat kansalaisia ja osallistavat heitä siihen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteutukseen, jälkiarviointiin. Mutta se vaatii myös sitä, että meillä on turvattu nämä meidän perusvapaudet, jotka mahdollistavat myös tällaisen vapaamman kansalaistoiminnan. Ja nämä ovat minun mielestäni kaikki sellaisia asioita mitä meidän pitää vaalia ja minä toivon myös, että niitä voidaan myös tietyssä määrin laajentaa, varsinkin näitä kuulemismahdollisuuksia ja osallistamismahdollisuuksia myös tulevaisuudessa. Tämän lisäksi mitä minä ainakin itse toivon on myös se, että tässä meidän maailman kehittyessä me pystytään myös kehittämään tällaista yhteistyötä niin eri ihmisten, alueiden kuin myös maiden välilä. Ja minä toivon myös, että me pystytään sitten, koska minä en halua unelmissa mainita sitä, että okei, mitä kaikkia ongelmia meillä on tulossa. Ne ongelmat eivät kuulu siihen unelmaan, mutta se kuuluu siihen unelmaan, että mitä ikinä meillä ongelmia tuleekaan, niin minä haluan, että me pystytään yhdessä niitä vastaan kamppailemaan, että jokainen ei joudu taistelemaan niitä vastaan yksin. Jokainen maa, jokainen ihminen ei, vaan että pystytään niitä yhteisönä, tällaisena globaalina yhteisönä sitten peittoamaan ja näin etenemään myös kohti parempaa maailmaa. Tämä on ehkä osa sitä unelmaa mitä minä toivon sitten, että tulevaisuudessa tapahtuu, mutta minusta Venla sanoikin jo kaiken muun tarvittavan minun osaltani.

Venla Siltovuori [00:17:41]: Haluaisitko sinä, Juni, kertoa mistä sinä itse unelmoit?

Juni Sinkkonen [00:17:47]: Minulla on siihen liittyen tämä runo, minä voisin sen lukea. Minun utopiani -niminen runo: ”Minun utopiani ei tunne rajoja. Se tuntee ainoastaan tasa-arvon ja tarpeiden tasaisen täyttämisen. Se tuntee kivun ja kärsimyksen vääryyden sekä myötätunnon ylistämisen. Minun utopiani on kaikki valon värit, tarvepyramidi perustanaan hyvinvoiva planeetta. Utopiassani kaikilla eläimillä on paikka minne mennä omana itsenään. Sudet eivät ole haulikonruokaa eikä tehotuotannosta levitetä valheellisia haavekuvia, sillä yksikään olento ei ole enää orja, ihmisen takomissa kahleissa. Purojen pisarat ovat itseisarvoisia, kaivoksia ei enää perusteta, sillä uutta materiaalia ei enää tarvita. Minun utopiassani ympyrä sulkeutuu aina. Kohtuus on kaunein sana ja ihmiset tahtovat ymmärtää toisiaan. Ihminen on jälleen kokonainen, kehollaan työtä tehden ja virtuaalimaailmojen toisarvoisuuden tunnustaen. Luontoyhteys on väkevämpi kuin koskaan, sillä käsitämme, että multava kukoistava maa on lopullinen sijamme. Sen vuoksi minun utopiassani hoivaamme ja vaalimme ainoaa kotiamme, juuremme kurottavat syvälle. Sellaisesta maailmasta minä unelmoin.” Kuinka te elätte todeksi teidän unelmianne teidän jokapäiväisessä elämässänne?

Oskar Mannelin [00:20:00]: No, niitähän totta kai voi elää monellakin tavalla ja ainakin minun lähtökohdistani pyrin edistämään niitä asioita, jotka koen unelmikseni ja pyrin myös seuraamaan ylipäätään omia toiveita, omia haaveita. Ja ehkä tärkein mentaliteetti on siinä se, että mitään minkä voi tehdä tänään ei tulisi jättää huomiseksi. Minä olen pyrkinyt omalta osaltani edistämään juuri niitä asioita, jotka minä koen tärkeiksi, olemaan mukana niissä asioissa, jotka koen tärkeiksi ja sitten myös totta kai kannustamaan muita edistämään samoja asioita. Ne on varmaankin, koska totta kai se on tärkeää, että minä itse koen sen asia tärkeäksi ja koen sen oman unelmani, mutta jotta se voi toteutua, niin en minä sitä yksinäni pysty toteuttamaan. Siihen vaaditaan myös muita ja tämä sitten vaatii yhteistyötä, mikä onkin tullut mainittua jo vähän hävettävän monta kertaa minun puheenvuorojeni aikana, mutta niin se vain on. Ei me yksin täällä kaikkeen pystytä ja se, että me voidaan saavuttaa nämä meidän unelmat, niin se vaatii sitä, että me kerrotaan niistä. Se vaatii sitä, että me pyritään aktiivisesti edistämään niitä ja se vaatii sitä, että me mietitään yhdessä toisten ihmisten kanssa sitä miten me voidaan saattaa ne todeksi ja miten me voidaan samalla ehkä edistää heidän unelmiaan. Ja tätä pyrin jokapäiväisessä elämässäni toteuttamaan tavalla tai toisella, onkin se sitten ihan vaan puhuminen ja verkostoituminen muiden ihmisten kanssa tai sitten pitkissä kokouksissa istumista tai aivan jotain muuta.

Venla Siltovuori [00:21:37]: Minä haluan tehdä asioita siten, että jokaisena päivänä pitää pystyä tavallaan tietyllä tavalla näkemään myös sinne tulevaisuuteen ja siihen, että miten minä pystyn toimillani vaikuttamaan itse jonkinlaisissa, se näkyy aika monenlaisissa asioissa. Esimerkiksi yksi on sellainen, että kun kulttuurinen kestävyys on itselleni tärkeää ja sitten tällainen perinteiden säilyttäminen vaikkapa yhtenä esimerkkinä vaan, niin haluan sitten toimia itse siten, että säilytän niitä perinteitä, mutta myös jakaa sitä iloa muille, puhua niistä ja keskustella ihmisten kanssa siitä, ja jotenkin tuoda sitä näkyväksi. Se on vähän jokaisessa asiassa, että miten pyrkii näkemään niitä unelmia, vaikuttamaan niiden unelmien toteutumiseksi, niin ne pitää tuoda näkyväksi, niitä pitää viedä eteenpäin koko ajan tavalla tai toisella.

Juni Sinkkonen [00:22:42]: Kyllä, se on ihan totta, että huomiseen ei kannata moniakaan asioita jättää, jos niiden haluaa tulevan todeksi ja joka päivä on ehkä joitain pieniä asioita, joiden kautta voi ainakin joitain sellaisia tavoitteita ja unelmia todellistaa pienissä paloissa. Minä itse olen elänyt unelmaani todeksi juurikin sellaisen aktivismin kautta, jota tässä tänäkin syksynä olen tehnyt. Esimerkiksi tuossa marraskuun lopulla Black Friday -viikolla, niin silloin olin järjestämässä sellaista pientä mielenilmausta täällä Joensuussa porukalla. Vastustettiin tosiaan tuota ylikulutuksen pyhäinpäivää Black Fridayta ja julistettiin, että säästä sata prosenttia, älä osta mitään. Ja toisaalta sitten sen unelman todeksi eläminen on toteutunut myös taiteen kautta. Minä olen kirjoittanut yhä enemmän spoken wordia ja runoja ilmastoaiheista, ekokriisistä, kuluttamisesta ja muusta tällaisesta. Se on ollut myös hyvin voimauttavaa, kun on saanut itseään toteuttaa mielekkäällä tavalla ja samalla myös puhua näistä tärkeistä aiheista. Ja tämä podcast on toki ollut myös yksi hyvin tärkeä sellainen omien unelmien toteuttamisen väylä, koska tässä on juuri saanut tehdä itselle tärkeistä aiheista jaksoja, keskustella näistä ja tuoda myös laajempaan tietoisuuteen niitä aiheita. Mutta ehkä yksi asia minkä minä haluaisin nostaa esille unelmien toteuttamisessa on se, että opettelee sitä armollisuutta itseään kohtaan, on itselleen myötätuntoinen siinä, että kaikkea ei voi tavallaan heti nyt tai yhden yön yli saavuttaa, vaan monesti ne ovat niitä pieniä palasia, joita me kootaan päivittäin ja niistä syntyy se suuri virta, jonka päässä ehkä on se tavoiteltu asia. Ja juurikin kuten Oskarkin on tässä hyvin paljon korostanut, niin se yhteistyön voima on kyllä aivan mittaamattoman suuri ja tärkeä, mutta oman jaksamisen kuuntelu ja armollisuus itseä kohtaan on ehkä yksi kaikkein tärkeimmistä asioista liittyen siihen, kun tavoitellaan unelmia ja kaikenlaisia muita tavoitteita.

Venla Siltovuori [00:25:03]: Se on totta, että eihän kukaan meistä ihmisistä eikä tämä maailma ole tavallaan koskaan valmis, niin pitää muistaa, että ei ole kiire tehdä niitä asioita. Tavallaan on kiire, mutta sitten pitää kuitenkin juuri löytää se tietty armollisuus itselleen.

Välijuonto [00:25:21]: 2050-luvulla.

Juni Sinkkonen [00:25:24]: Meidän podcast-taival alkaa olla tässä. Mitä te haluaisitte sanoa tähän matkan päätteeksi?

Oskar Mannelin [00:25:34]: No, jos tämän nyt haluaa tosi ytimekkäästi tiivistää, niin uskokaa unelmiinne ja toteuttakaa niitä. Podcastkin oli aluksi vain pieni unelma ja nyt se on tehty, joten lähtekää tekin toteuttamaan omia unelmianne.

Venla Siltovuori [00:25:51]: Tuo oli aika hyvä, ei tässä ihan hirveästi ole itsellä lisättävää tähän. Oli mielenkiintoista tehdä tätä projektia ja kaikkea kannattaa kokeilla. Sitä ei ikinä tiedä, jokaisessa meissä asuu podcastaaja tai mikä ikinä tahansa, ei kannata jäädä pelkäämään että eikö osaa, vaan kannattaa kokeilla ja tehdä.

Juni Sinkkonen [00:26:16]: Juurikin näin, naulan kantaan. Mitään et menetä jos kokeilet, mutta paljon voit saada sitten lopulta, jos uskallat kokeilla jotain uutta. Loppuun vielä suosituksia, viimeiset suositukset meidän kuuntelijoille.

Venla Siltovuori [00:26:32]: Sain juuri loppuun sellaisen elämäkerran, joka kertoi yritysjohtaja Kirsti Paakkasesta. Se oli minun mielestäni aika mielenkiintoinen, näkökulmia avaava. Sen on kirjoittanut Ulla-Maija Paavilainen ja sen nimi on Suurin niistä on rakkaus. Siinä oli tietyn verran mielenkiintoisia ristiriitoja ja muita, mutta se oli kokonaisuutena tosi mielenkiintoinen ja jotenkin silmiä avaava.

Oskar Mannelin [00:27:05]: Sen sijaan, että minä suosittelisin mitään kirjaa, niin minä ehkä suosittelen tähän väliin toista podcastia, eli sellaista kuin the Ulkopolitist -nimistä. No, itse asiassa the Ulkopolitist -lehden podcastia, joka paneutuu erilaisiin ulkopolitiikan aiheisiin. Sieltä löytyy monenlaista aihetta aina kehitysyhteistyöstä Covid-pandemiaan, Euroopan Unioniin ja moneen muuhun teemaan, että jos ulkopolitiikka kiinnostaa, niin the Ulkopolitistin podcast kannattaa tsekata. Se oli myös hieman minulle itselle sellainen esikuva tätä podcastia tehdessä.

Juni Sinkkonen [00:27:41]: Minä haluaisin suositella sitä, että uskaltaa unelmoida ja elää niitä unelmia todeksi pala kerrallaan joka päivä. Ja haluaisin todellakin kiittää kaikkia ihmisiä, jotka ovat kuunnelleet tätä podcastia ja toivottaa oikein ihanaa jatkoa kaikille. Kiitos.

Oskar Mannelin [00:28:01]: Kiitos.

Venla Siltovuori [00:28:03]: Kiitos paljon.

Loppujuonto [00:28:11]: Podcast on tehty osana All Youth -hanketta, joka on Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama. Joensuun normaalikoulun lukio ja Itä-Suomen yliopisto ovat olleet mukana mahdollistamassa podcastia.

[äänite loppuu]


Jaa sosiaalisessa mediassa. Dela i sociala medier. Share in social media.
Facebooktwitter