Sanapallottelua nuorten äänen kuulumisesta – ALL-YOUTH-työpaja Hullu nuoruus -tapahtumassa

Hullu nuoruus 2018 -nuorisotyön kehittämispäivien ”puutarhakekkereiden palstanpitoon” osallistuivat ALL-YOUTH-tutkimushankkeesta Jarmo Rinne, Heta Heiskanen, Päivi Honkatukia ja Miia Lähde. Kuva: Risto Löf

FinFami eli Mielenterveysomaisten keskusliitto järjesti Hullu nuoruus 2018 – nuorisotyön kehittämispäivät Helsingissä Kulttuuriareena Gloriassa 15.–16. helmikuuta. ALL-YOUTH -hankkeemme osallistui tapahtumaan ja järjesti työpajan aiheesta Kuinka nuorten äänen huomioonottamista voitaisiin vahvistaa yhteiskunnassa. Työpajamme oli yksi ”palsta puutarhakekkereillä”, ja me tutkijat toimimme ”palstanpitäjinä”. Lähdimme mukaan palstanpitoon, koska halusimme kuulla nuorten parissa toimivien ammattilaisten näkemyksiä tutkimushankkeemme peruskysymyksestä.

Vaikka osallistuminen on nykyään kaikkien huulilla oleva slogan, ja vaikka kaikilla nuorilla on mielipiteitä, vain pieni osa nuorista tuntuu uskovan siihen, että heidän näkemyksillään on merkitystä. Kaikkien nuorten ääni ei kuulu yhteiskunnassa kovin hyvin. Samalla kun nuorilta odotetaan osallistumista ja vaikuttamista asioihin, on tärkeää huomata, kuinka nuorten lähtökohdat, kyvyt ja mahdollisuudet osallistua sekä sanoittaa tarpeitaan ja toiveitaan voivat olla hyvin erilaisia.

Palstallamme vieraili kaikkiaan 18 nuorisotyön ammattilaista, kahdessa eri vuorossa. Ideana oli virittää osallistujia keskusteluun pallonheittelyn ja sana-assosioinnin avulla (katso video).

Pyydettyään ja saatuaan käteensä oranssin pallon kukin osallistuja yksinkertaisesti sanoi ensimmäisenä mieleen juolahtaneen asian palstanpitäjän lausumista sanoista. Samaa sanaa toistettiin useita kertoja aina siihen asti, kunnes vetäjän mielestä enempiä assosiaatioita ei syntynyt – tai kunnes tiiviin aikataulun puitteissa vetäjä katsoi sanan ”lämmenneen” riittävästi.

Virikesanoja tai -asioita oli kaikkiaan viisi: ääni, nuori, yhteiskunta, yhteisöllisyys ja äänen kuuluminen yhteiskunnassa. Assosioinnin ajatuksena oli edetä yksinkertaisista sanoista vaativampiin niin, että aiemmilla sanoilla on yhteys seuraaviin. Sanapallottelu muistuttaa polkua, jota kuljetaan alusta päätepisteeseen, ja päätepisteessä on tarkoitus viivähtää hetki työpajan aiheen äärellä.

Kaikki assosioidut sanat kirjattiin näkyviin seinäpapereihin jatkotyöskentelyn pohjaksi.

 

Sanapallottelu tuotti rikkaan mielleyhtymien kirjon

Sanapallottelu synnytti palstallamme mielenkiitoisia mielleyhtymiä. Äänestä tuotiin esiin erilaisia ilmaisemisen tapoja, kuten musiikki, laulu, puhe tai huuto tai äänen piirteitä, kuten kova, hiljainen tai melu. Ääni liitettiin havaitsemiseen, aistiin, ja se ymmärrettiin vaikuttamisen välineenä (vaalit, vaikuttaminen, kuuluu), mutta esiin tuotiin myös hiljaisuus äänen tuottamisen vastakohtana tai kenties äänenä, jota pitäisi myös kuulla ja kuunnella.

Sana nuori viritti osallistujat myönteisiin sanoihin, kuten ihana, kaunis, energia, tulevaisuus, mahdollisuus, vetreä, pystyvä ja viisaus. Assosiaatioista piirtyy myös esiin nuoruus elämänvaiheena, josta jokaisella on oman elämänkokemuksensa kautta ymmärrystä, ja jota osa aikuisistakin kokee yhä elävänsä (minä, me kaikki joskus). Nuoruuteen liitettiin yhteisöllisyys ja meluaminenkin (hengailu, kaverit, äänekäs) samoin kuin nuorten parissa tehtävä työ (työ, leiri). Joistakin assosiaatiosta, kuten herkkä tai elää hetkessä, voi päätellä, että nuoret nähdään haavoittuvaisina siirtyessään lapsuudesta aikuisuuteen. Näiden sanojen äärellä herää kysymys, olisivatko assosiaatiot olleet yhtä myönteisiä ja ymmärtäviä, jos niitä olisi kysytty muilta kuin nuorisoalan ammattilaisilta. Nuoriin yleensä liitetyt kielteiset määreet rajattomuudesta, riskeistä ja uhkista puuttuivat palstaltamme kokonaan.

Sanojen yhteiskunta ja yhteisöllisyys tuottamissa assosiaatioissa kiteytyi mielenkiintoisella tavalla sosiologian klassinen jaottelu Gemeinschaftiin ja Gesellschaftiin (Ferninand Tönnies 1887). Yhteisöllisyyteen liittyvät merkitykset piirsivät myönteistä kuvaa pienten yhteisöjen ja niihin liittymisen voimasta: voimavaroista, tuesta, yhteenkuuluvuudesta ja osallistumisesta. Yhteiskunta sen sijaan nähtiin varsin ristiriitaisena ilmiönä. Yhtäältä se nähtiin mahdollisuutena vaikuttamiselle, demokratian takaajana ja moninaisena. Toisaalta huomio kiinnittyi myös yhteiskunnan rakenteisiin, joiden nähtiin olevan jähmeitä, epäreiluja, jopa ankeita sekä eriarvoistavia.

Sana-assosiaatiopelin viimeinen sana oli oikeastaan kolme sanaa, jotka olivat samalla palstalle osallistuville annettu tehtävänanto. Kokonaisuudessa äänen kuuluminen yhteiskunnassa tiivistyy tehtävänannon haasteellisuus. Tähän sanakolmikkoon liittyi niin vaikuttaminen kuin osallistuminenkin, ja samalla sen toteutuminen nähtiin mahdollisuutena mutta vaikeana ja jopa epätasa-arvoistavana.

Assosioinnista keskusteluun

Sanapallottelun jälkeen osallistujat jaettiin pieniin ryhmiin pohtimaan assosioinnin pohjalta sitä, miten nuorten äänen kuulumista voitaisiin vahvistaa yhteiskunnassa.

Palstanhoitajat rohkaisivat osallistujia hyödyntämän seinälle kirjoitettuja sanoja ja niiden herättämiä ajatuksia. Ryhmäpohdinnoissa nousi esiin tarkkanäköisiä huomioita osallisuudesta, yhteisöllisyydestä ja mahdollisuuksista olla mukana osana yhteiskuntaa ja yhteisöä sekä osattomuudesta sekä osallistumisen esteistä ja pullonkauloista.

Pienryhmien piti pohdintojensa päätteeksi kertoa muille ryhmille lyhyesti päätelmistään – jokainen ryhmän jäsen osallistui tähän yhdellä lauseella (katso video yhden ryhmän koonnista).

Mitä palstanpito meille opetti?

Minkälaisen sadonkorjuun palstanpitäjät sitten oikein saivat?

Vaikka aikaa oli vähän, työskentely toi esiin monia tärkeitä ajatuksia nuorten yhteiskunnallista osallistumista koskevaan pohdintaan.

Sen lisäksi, että monia asioita voitaisiin peilauttaa nuorilla ja nuoret voitaisiin nykyistä paremmin ottaa mukaan miettimään ja suunnittelemaan esimerkiksi itselleen suunnattuja palveluja, on kysyttävä, kuinka erilaisia nuoria voitaisiin tukea tarpeidensa ja toiveidensa sanoittamisessa. Palstalla nousi esiin muun muassa se, kuinka mielenterveys- ja päihdeongelmien yhteydessä nuoren toimijuus helposti ohitetaan ja asiat päätetään nuoren puolesta. Kuinka osallistumiseen voi kannustaa silloin, jos nuori on jäänyt vaille kokemuksia mahdollisuudestaan vaikuttaa? Toisaalta esimerkiksi turvapaikanhakijoina maahan muuttaneilla nuorilla osallistumisen mahdollisuuksia määrittävät henkilökohtaiseen historiaan, lähtömaan tilanteeseen ja sieltä lähtemiseen liittyvät moninaiset tapahtumat sekä osalla mahdollisesti myös kokemukset syrjinnästä uudessa asuinmaassa.

Palstalle osallistuneiden nuorisotyön ammattilaisten mielestä nuoret saavat äänensä parhaiten kuuluviin yhdessä. Vain harva pystyy tekemään tämän yksinään. Mikä tahansa ryhmä ei kuitenkaan toimi. On tärkeää kokea olevansa arvostettu ryhmän jäsen. Näin syntyy myös kokemus siitä, että omilla näkemyksillä on merkitystä. Yhteisöllisyys on siis voimavara, jota pitäisi vaalia ja hyödyntää nykyistä paremmin. Tärkeää olisi myös varmistaa, että jokaisella nuorella asuinpaikasta riippumatta olisi ympärillään yhteisöjä tai ryhmiä, joissa he voi tuntea kuulumisen kokemuksia ja saada arvostusta omana itsenään ja ryhmän jäsenenä.

Lisäksi nuoria on kuunneltava nuorten omissa arjen tiloissa. Nuorten ajatuksia pitäisi kuulla monipuolisesti, sillä nuoret eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, eikä heitä voi kategorisoida pelkästään ”syrjäytyneiksi” tai ”tulevaisuuden toivoiksi” – jokainen on oma ainutlaatuinen yksilönsä.

Tärkeää on paitsi aito kiinnostus kuulla nuorten mielipiteitä myös tietty läpinäkyvyys ja rehellisyys: pitää kertoa, miten nuorten mielipiteitä käytetään, mihin ne vaikuttavat – ja aina vaikutusta ei voi edes luvata. Mitä äänen kuulemisella kulloinkin tavoitellaan? Hullu Nuoruus 2018 -päivien teemana oli kohtaaminen. Sen mukaisesti on siis tarpeen myös miettiä, tulevatko – ja millä tavalla – nuoret kohdatuiksi silloin, kun heitä erilaisin toivein ja odotuksin kutsutaan osallistumaan.

Keskusteluissa painotettiin, että kaikille nuorille pitäisi tarjota tilaisuuksia tulla kuulluiksi, ja vieläpä luottaa nuoriin siinä, että he itse tietävät, miten haluavat olla mukana, ja millä tavalla vaikuttaa. Tilaisuuksien tarjoamisen liittyviin epätasa-arvon kysymyksiin onkin syytä jatkossa puuttua jämäkästi.

Kiitämme lämpimästi kaikkia palstallamme vierailleita tärkeistä ja virittävistä ajatuksista!

Päivi Honkatukia

Professori, VTT, Tampereen yliopisto

Miia Lähde

Tutkija, YTM, Tampereen yliopisto

Jarmo Rinne

Tutkijatohtori, YTT, Tampereen yliopisto


Jaa sosiaalisessa mediassa. Dela i sociala medier. Share in social media.
Facebooktwitter