Itsenäistyvät nuoret osana yhteiskuntaa

Kuva: Matese Fields/ Unsplash

Täysi-ikäistyminen on rajapyykki, jonka myötä nuoreen kohdistuu uudenlaisia odotuksia. Täyttäessään 18 vuotta nuori muuttuu viralliselta asemaltaan hetkessä vajaavaltaisesta ”lapsesta” ”aikuiseksi”, täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Itsenäistyminen on kuitenkin paljon pidempi prosessi, ja itsenäistymiseen liittyviä taitoja harjoitellaan varhaislapsuudesta saakka. Tutkimuksemme mukaan itsenäistymisen kysymyksiin tukea saaneet nuoret haluavat olla aktiivisia ja arvostusta nauttivia yhteiskunnan jäseniä.

Olemme tutkineet Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen kanssa, miten hiljattain täysi-ikäistyneet nuoret aikuiset kokevat itsenäistymisen suomalaisessa yhteiskunnassa. Olemme haastatelleet Nuorten turvataloilla asioineita 18–24-vuotiaita nuoria aikuisia ja analysoineet heidän meille kertomia elämäntarinoita. He ovat taustoiltaan moninainen joukko, johon kuuluu niin luokka-asemaltaan keskiluokkaiselta vaikuttavia nuoria aikuisia kuin perheen varattomuudesta kertoneita. Useilla oli vaikeita perhesuhteita ja joillakin kokemuksia sijaishuollossa asumisesta. Muutamalla oli pakolaistausta tai he olivat muuttaneet Suomeen lapsena tai nuorena.

Tutkimuksen pohjalta piirtyy kuva nuoresta aikuisuudesta muutosten elämänvaiheena, jota määrittävät omanlaisensa kysymykset, haaveet ja toimintaa koskevat odotukset. Paitsi että tuolloin muutetaan omilleen, moni myös vaihtaa asuinpaikkakuntaa, aloittaa opinnot, hankkii ensimmäiset kokemukset työelämästä, tutustuu uusiin ihmisiin ja muodostaa pari- ja muita uusia suhteita. Miten nuoret aikuiset kokevat tämän kiivastahtisen elämänvaiheen ja millaista tukea he ovat tarvinneet itsenäistymisensä poluilla? Entä miten nuorten aikuisten oikeus turvalliseen itsenäistymiseen käytännössä toteutuu?

Haastattelemamme nuorten aikuisten perhetaustat ja elämäntilanteet olivat erilaisia, samoin heidän syynsä hakeutua turvatalolle. Haastateltavien itsenäistymistä oli jossain vaiheessa leimannut joko nuoren henkilökohtainen tai koko perhettä koskettanut kriisi, vaikeudet ja/tai ongelmien kärjistyminen. Osa hakeutui turvatalolle omasta aloitteestaan, osa muiden palveluiden ohjaamana, osa yhdessä perheenjäsenensä, usein äidin, kanssa.

Monen haastateltavan tarinassa turvatalolle hakeutumisen syyt nivoutuvat vähintään epäsuorasti läheissuhteissa koettuihin ongelmiin tai sosiaalisen verkoston hauraudesta johtuvaan turvattomuuteen. Moni myös kertoi mielenterveyden ongelmien varjostaneen itsenäistymistä.

Nuorten mielenterveyden ongelmat ovat yleisiä ja niistä puhutaan julkisuudessa paljon. Tutkimukseen osallistuneiden nuorten aikuisten kertomuksissa ne liittyivät esimerkiksi kuormittaviin olosuhteisiin perheessä ja muissa sosiaalisissa suhteissa sekä nuoren kokemiin paineisiin vastata yhteiskunnan odotuksiin norminmukaisesta itsenäistymisestä. Tutkimuksen perusteella onkin syytä kyseenalaistaa yksilökeskeistä tapaa puhua nuorten mielenterveysongelmista. Nuorten kokemusten mukaan mielenterveyteen liittyvän avun saamisessa on puutteita, mikä liittyy sekä palveluihin pääsemiseen että avun kokemiseen itselle sopivaksi.

Itsenäistyminen ei ole yksin pärjäämistä

Kuva: Kelly Sikkema/ Unsplash

”Kaikista tärkeintä on se, että mä pyydän apua. En mä välttämättä oo vielä itsenäinen millään tasolla. Mä olen itsenäinen siinä, että mä osaan itse hakea itselleni apua. Musta tuntuu, että sekin on tosi iso asia.” Viivi 24

Lasten oikeus tulla kuulluksi ja saada tukea kasvussaan on tunnustettu pitkään, mutta tutkimuksemme tuo esiin, miten myös yli 18-vuotiaat voivat tarvita tukea omaa elämäänsä koskevien valintojen tekemiseen ja yhteiskunnan jäsenenä toimimiseen. Yksi haastatteluista nouseva tärkeä viesti on, että itsenäistyminen on parhaimmillaan yhteyksien luomista ja ylläpitämistä toisiin ihmisiin. Monet kertovat oppineensa oman itsenäistymisprosessinsa myötä, miten tärkeä osa sitä on turvautuminen muihin ihmisiin ja avun pyytäminen. Itsenäistyminen nuoren aikuisuuden elämänvaiheessa merkitsee kykyä olla ja toimia uusin tavoin muotoutuvissa ihmissuhteissa sekä yhteiskunnan eri järjestelmissä.

Haastattelujen perusteella lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat ja kokemukset määrittävät vahvasti sitä, miten nuoret kokevat oman itsenäistymisensä. Tähän vaikuttavat elämänkulussa muotoutuvat kyvyt ja voimavarat, samoin kuin nuoren sosiaalisen ympäristön tarjoamat mahdollisuudet, kuten sosiaalinen tuki ja kokemus siitä, että tulee kuulluksi ja vakavasti otetuksi. Helposti jää huomaamatta, kuinka erilaisia nuorten lapsuuden kodeistaan ja perheistään saamat lähtökohdat itsenäisen elämän aloittamiseen ovat. Siinä missä toiset saavat huomattavan paljon emotionaalista tukea, taloudellista ja käytännöllistä apua tai perheen suhdeverkostojen tuomaa turvaa, osa nuorista aikuisista joutuu pärjäämään lähes tai kokonaan ilman tällaista kannattelua. Jotkut täysi-ikäistyneistä ovat tilanteessa, jossa he joutuvat huolehtimaan itsensä lisäksi vanhempiensa tai sisarustensa pärjäämisestä. Osa siirtyy itsenäiseen elämään sijaisperheestä tai laitoksesta, ja monen itsenäistymistä leimaavat elinympäristön, elämäntavan ja ihmissuhteiden katkokset sekä epävarmuus tulevasta.

Itsenäistymisen ajatellaan usein tarkoittavan monenlaista omillaan pärjäämistä: arjen taitojen hallintaa, vastuuta omasta taloudesta ja työhön tai koulutukseen liittyvien velvoitteiden hoitamista. Yhteiskunnallisin päätöksin ja signaalein nuoria patistetaan yhä varhaisempaan itseohjautuvuuteen ja vastuun ottamiseen omasta elämästään.

Itsenäistyminen ei kuitenkaan tapahdu tyhjiössä. Päinvastoin, tutkimuksemme osoittaa, että itsenäistyminen on perustavanlaatuisesti sosiaalinen prosessi. Itsenäistymisen taitojen kehittymisessä olennaista on se, miten näitä taitoja on voitu ja voidaan oppia yhdessä muiden kanssa: perheessä, koulussa, ystävien kanssa tai nuorten ja nuorten aikuisten palveluissa.

Yhdenkään nuoren ei pitäisi kokea itsenäistymistä pakkona pärjätä yksin. Silti tutkimukseemme osallistuneilla nuorilla aikuisilla on kokemuksia tyhjän päälle putoamisesta itsenäistymisen avainkohdissa, kuten omilleen muuttamisessa, ihmissuhteiden  ja asuinympäristön muutoksissa tai tulevaisuuden suuntaa näyttävien elämänvalintojen tekemisessä. Itsenäistymisvaiheessa nuoria aikuisia onkin tärkeää tukea ylläpitämään oman elämänsä merkityksellisiä sosiaalisia suhteita ja luomaan uudenlaisia yhteyksiä yhteiskuntaan. Heillä pitäisi olla riittävästi tietoa itsenäistymiseen liittyvistä kysymyksistä sekä taitoa ja rohkeutta pyytää apua.

Tutkimuksemme perusteella nuoret aikuiset arvostavat kokonaisvaltaista, kiireetöntä itsenäistymisen tukea ja konkreettista apua itsenäistymiseen liittyvissä käytännön asioissa. Moni tarvitsee puolueettoman ja turvallisen aikuisen peiliksi ajatuksilleen sekä tilaisuuden tulla kohdatuksi omana itsenään, omine yksilöllisine tarpeineen.

Kulttuuriset odotukset ja institutionaalisen järjestelmän ohjaus aiheuttanut paineita

Kuva: Ryan Tauss/ Unsplash

“Mun mielestä pitäis kyllä kans niitä paineita poistaa siitä, et kun tulevaisuutta pitää miettiä niin paljon, niin nuoresta lähtien. Että ala-asteella puhutaan että no näin sitten yläasteella, ja yläasteella puhutaan, että no näin sitten lukiossa, ja lukiossa puhutaan, että no näin sitten yliopistossa, että se on semmosta, ei anneta aikaa olla vaan siinä hetkessä. Vaan se on koko ajan tulevaisuuden tuputtamista et, mitä sä aiot tehdä ja, näin. […] Ja ajatellaan sitä sillai vaan, et no teistä tulee meille työvoimaa ja, tai jotenkin sillai et valmistu mahdollisimman pian niin pääset töihin ja sitten voit olla 50-60 vuotta siinä samassa työssä ja siinä oli sun elämä.” Veera, 20

Haastattelemamme nuoret aikuiset kokevat ympäröivän yhteiskunnan määrittävän itsenäistymistä ja asettavan heille odotuksia aikuistumisesta. Suomalaisessa yhteiskunnassa muutetaan varhain pois lapsuuden kodista, keskimäärin 22-vuotiaana. Monen nuoren mielestä sopiva ikä muuttaa pois kotoa on vielä tätäkin alhaisempi, ja osa nuorista lähtee lapsuudenkodista heti peruskoulun päätettyään. Varhaista omilleen muuttamista tuetaan erilaisten institutionaalisten järjestelyjen, kuten opintotukijärjestelmän kautta.

Erityisesti työelämään kiinnittyminen on tärkeä tavoite niin nuorille aikuisille itselleen kuin heitä ympäröivälle yhteiskunnalle. Nuorten siirtymien sujumista koulusta koulutukseen ja työelämään ohjataan ja seurataan tarkasti. Kenenkään ei toivota jäävän sivuun tältä polulta, ja nuoret kantavat itsekin vastuuta tästä.  Samaan aikaan osa nuorista kokee yhteiskunnallisen ohjauksen siihen liittyvine odotuksineen ja normatiivisine aikatauluineen painostavaksi ja suorastaan ahdistavaksi. Epäonnistuminen tärkeiden valintojen tekemisessä aiheuttaa häpeän ja kelpaamattomuuden tunteita.

Kaikille “oman jutun” löytäminen ei ole helppoa eikä tapahdu hetkessä. Osa ei pysty tekemään elämänkulkunsa kannalta tärkeitä päätöksiä juuri niissä nivelvaiheissa, joissa ne pitäisi tehdä,  vaan he kaipaavat enemmän aikaa päätöstensä kypsyttelyyn. Tutkimuksemme osoittaa, että valinnan pakko, tiedonpuute vaihtoehdoista sekä kilpailu koulutus- ja työpaikoista aiheuttaa joillekin suorastaan lamaannuttavia paineita, minkä vuoksi he voivat jättäytyä kokonaan sivuun institutionaaliselta aikuistumisen polulta.

Samoin mikäli reitti työelämään johtavalle polulla on ollut vaikea ja mutkainen, nuori aikuinen voi kokea tulleensa kohdatuksi ensisijaisesti ongelmana ja kontrollin kohteena. Jotkut haastateltavat kertovat vihasta yhteiskuntaa kohtaa, joka kumpuaa kokemuksesta, ettei tule hyväksytyksi omana itsenään. Näillä tunteilla on yhteys kiusatuksi joutumiseen sekä toistuviin toiseuden kokemuksiin.

Vaikuttaminen ja yhteiskunnassa toimiminen kiinnostavat

”No, ainakin ton translaki […] Mulle ihmisarvot on aika tärkeitä. […] Mulle eläinten henki on tärkee ja… mä oon ollu nyt jotain… viitisen vuotta kasvissyöjä. […] [T]urkistarhaus on mulle sellanen kans että, se saatas lopettaa kyllä. […] Ainaki se, että kukaan ei tuomitsis toista ennenkö, niin ku tota tietää varmaks että… ei arvosta sitä ihmistä että, justiinsa ettei… ei ois niin tuomitsevaa porukkaa ja. Että jokaselle annettas mahdollisuus. Et jos kerran tekee virheen niin, annettas toinen mahdollisuus tavallaan korjata se ja. Ei heti lähettäs tuomittee niin ku menneisyyden perusteella ja. Justiinsa ehkä niin kun, no, jos niin kun mennään näihin niin kun, ilmastoasioihin, justiinsa ehkä että roskaamista ei ois niin paljoo ja. Niin, justiinsa että tupakan tumpit heitettäs niihin kuuluviin astioihin ja. Justiisa että ei jätettäs niitä roskasäkkejä tonne tienvarteen.” Ami, 21

Tutkimuksemme kyseenalaistaa ajatuksen tukea itsenäistymisensä kysymyksiin tarvitsevista nuorista aikuisista passiivisina. He haluavat päinvastoin olla aktiivisia ja arvostusta nauttivia yhteiskunnan jäseniä. Moni ajattelee tekevänsä osansa tekemällä työtä ja opiskelevansa itselleen ammatin. Lisäksi monet haluavat toimia ja vaikuttaa yhteiskunnassa ja heillä on yhteiskuntaa koskevia mielipiteitä.

Samaan aikaan monet kokevat, etteivät he pääse mukaan politiikkaan tai heillä ei ole riittävästi tietoa siitä, miten asioihin voi vaikuttaa. Aina yhteiskunnassa ei myöskään tunnisteta nuorten moninaista kansalaisena toimimista. Osa kanavoi yhteiskunnallisen äänensä kanaviin, joita emme tunnista poliittisiksi, kuten aktiivisuuteen alakulttuurisissa yhteisöissä, toimintaan sosiaalisessa mediassa, harrastuksiin, läheisten auttamiseen tai vapaaehtoistoimintaan. Kykenemättömyys tunnistaa nuorten yhteiskunnallista toimijuutta voi vaikeuttaa heidän mielipiteidensä ja nuorille tärkeiden kysymysten esille pääsemistä ja vähentää heidän luottamustaan yhteiskuntaa kohtaan.

Nuorilla ja nuorilla aikuisilla on oikeus tulla huomioon otetuiksi myös kansalaisina. Heillä on näkemyksiä siitä, millä tavoin maailma voisi olla nykyistä oikeudenmukaisempi, turvallisempi ja ekologisesti kestävämpi. Nämä näkemykset ovat rakentuneet omien kokemusten kautta sekä yhdessä muiden nuorten ja nuorelle tärkeiden ihmisten kanssa. Emme voi tietää, millaisena yhteiskunta nuorille aikuisille näyttäytyy, ellemme ole valmiita kuulemaan siitä heiltä itseltään.

Haastattelemiemme nuorten aikuisten mukaan aktiivinen toiminta yhteiskunnassa ja itsensä sen jäseneksi kokeminen edellyttävät kykyä tuntea järjestelmä ja toimia sen määrittämin tavoin. Tällaiset kansalaispätevyyden taidot ovat tutkimuksemme mukaan olennaisia itsenäistymisen taitoja, joita nuoret itsekin arvostavat korkealle. Monet korostavat, että niitä täytyy harjoitella ja niiden oppimiseen pitää saada tukea. Useimmat opettelevat näitä taitoja ja hiljalleen harjaantuvat niihin jo lapsuudenkodissa. Samaan aikaan osa nuorista joutuu itsenäistymään ilman perheestä tai kotoa saatua tukea. Moni kokee joutuneensa oppimaan näitä asioita kantapään kautta – toimimalla ensin väärin. Kantapään kautta oppimisella voi olla kauaskantoisia seurauksia, esimerkiksi velkaantumista.

Nuorten itsenäistymisen taitojen vahvistamisen pitäisi olla kaikkien nuorten kanssa työtä tekevien tahojen keskeinen prioriteetti. Kansalaisena toimimisen kokemuksen ehtona on luottamus siihen, että erilaisissa kohtaamisissa tulee ymmärretyksi ja arvostavasti kuulluksi. Siksi esimerkiksi nuorten elämään liittyvistä päätöksistä tulisi keskustella heidän kanssaan ymmärrettävästi ja rauhassa vaihtoehtoja katsoen.

Kirjoitus perustuu 12.11.2020 julkaistavaan tutkimusraporttiin Honkatukia, Päivi, Kallio, Jenni, Lähde, Miia & Mölkänen, Jenni (2020) “Omana itsenä osa yhteiskuntaa – Itsenäistyvät nuoret aikuiset kansalaisina”. Tekstissä esiintyvät haastateltujen nimet ovat pseudonyymeja.


Jaa sosiaalisessa mediassa. Dela i sociala medier. Share in social media.
Facebooktwitter